koti Tag

Etusivu  |  Posts tagged "koti"

Jouluhaaveilija

Hyggeilijän joulu tuoksuu havuilta, kahvilta, itsetehdyiltä (tai ainakin valmispakasteista) leivonnaisilta. Se tuntuu lämpimältä villapaidan sisällä ja kynttilöiden äärellä. Se kuulostaa hiljaiselta ja vieno vanhahtava joulukappale soi taustalla.  Se näyttää vihreältä ja valoisalta, siivottukin on mutta martta-ideologian mukaan ”jos vietät joulun kaapissa, siivoa se”.

 

Terassilla hyggeilyä

Meidän takapihan terassilla on lasit, muttei se ole kovin lämmin talvella. Se on silti minulle paikka, jossa voin viettää tovin jos toisenkin, villapaitojen ja peittojen määrää lisäillen. Aamun auetessa ja kahvit lapaset kädessä tai illan hämärässä kynttilän ja ulkotulen valossa, voi vierähtää istuskellessa tuntikin helposti.

Nyt kun kesän kukat ovat väistyneet, voin lisätä vihreyttä helposti havukasveilla. Ja onhan isoksi kasvanut ulkomurattikin vielä aivan vihreä.

Lyhdyillä saat helposti valoa ja lämpöä. Erilaiset ja -kokoiset lyhdyt sopivat lattialle ja matalalle sohvapöydälle. Korissa on havunippu tuomaan tuoksua ja vihreää.

Ihan paras jouluherkku on joulutorttu ja nimenomaan juuri paistettuna. Ja kuinka helppo! Vaikeusastetta voi sitten lisätä kokeilemalla erilaisia taikinan taittelutapoja. Joka vuosi saattaa putkahtaa uusi muoto ja joulutorttu saa ihan uuden lookin taas.

Joulutorttu meidän perheessä tarvitsee ehdottomasti päällensä tomusokeroinnin.

 

Prinsettia on joulutähti, jonka kukinto on hiukan pienempi perinteiseen suureen verrattuna. Tässä kiva pinkki versio, jollainen piristää jo punaiseen ja vaaleanpunaiseen tottuneen joulutähteilijän kotia. Tiesittekö muuten, että iso osa joulutähdistä on kasvatettu Suomessa suomalaisilla puutarhoilla. Joulutähti on herkkä kasvi ja se saattaa kärsiä helposti pitkistä kuljetusmatkoista, Siksi kotimainen joulutähti on laadultaan aina vailla vertaa.

 

Pikkusypressit on istutettu juomalaseihin.

Sypressit tarvitsevat paljon kosteutta, sen ei pidä päästä kuivahtamaan.

 

Nobiliskuusen oksa ja eukalyptus koristavat kerrosvatia, josta piparkakut ja herkut tarjoillaan.

 

Kaunista viikonloppua! Tänään voi ihan hyvin jo vaikka tuoda joulukuusenkin kotiin, minäkin taidan tehdä niin.

Saija//

Vaikka on syksy ja juuri nyt kuivakukat viehättävätkin suuresti, voi itseään ilahduttaa muutamalla uudella viherkasvilla silloin tällöin. Tässä kivoja vaihtoehtoja kodin vihertämiseksi nyt.

 

Kurkuma

Kurkuma on eksoottinen viherkasvi, joka viihtyy myös kesällä ulkona. Se pitää valoisasta paikasta ja tuoreesta mullasta, mutta ei seisovasta vedestä. Itse asiassa minä sain omani kuolemaan alta aikayksikön, kun kastelin sen läpimäräksi (vesi seisoi hetken ruukussa).  Kukinto kestää tosi hyvin myös leikkokukkana ja pelkkää kukintoa onkin aina silloin tällöin myynnissä.

 

 

Kuningasbegonia

Eli begonia rex-hybridit on nimetty kasvitieteilijä Michael Begonin mukaan ha Rex tarkoittaa kuningasta. Kasvin lehdet ovatkin poikkeuksellisen koristeelliset. Lehtien muodot ja kuviot ovat moninaisia ja innostuneimmat keräilevätkin erilaisia lehtikuvioita.  Kuningasbegonia kukkii, mutta sen koristearvo on tosiaan enemmin lehdissä,kukinto on melko vaatimaton. Kasvi pysyy matalana ja on aika hidaskasvuinen.

Kuningasbegonia viihtyy valoisassa, muttei tykkää suoraa paahtavaa paistetta. Multa pidetään tasaisen kosteana, mutta vesi ei saa seistä ruukussa.

Ilmakasvit

Tämä trendikäs ja helppohoitoinen huonekasviryhmä on siitä poikkeuksellinen, että ne eivät tarvitse multaa tai erillistä istutusalustaa.  Ne pitävät hajavalosta ja suora, voimakas auringonpaiste kuivattaa niitä liiaksi. Kastelu on hiukan riippuvainen lajikkeesta, mutta itse ”kylvetän” kasveja silloin tällöin ja omani ovat jopa kukkineet. Iloinen yllätys! Ilmakasveista on olemassa erinomainen suomenkielinen kirja Living with Airplants (Johanna Vireaho, Annabelle Antas).

 

Lyyraviikuna

Lyyraviikuna kuuluu fiikusten sukuun ja on alkuperäisesti Länsi-Afrikan trooppisilta alueilta kotoisin. Se kasvaa luonnossa jopa 20 metriseksi puuksi, huonekasvinakin jopa 2 metriseksi.

Jotta lyyrafiikus kasvaisi kauniin muotoiseksi se tarvitsee paljon valoa. Multa kastellaan kunnolla kerralla ja annetaan sitten kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua.

Alvejuuri

Tämä sanikka tai ”nahkalehti” on saniaiskasvi, joka hyvin viihtyessään saattaa kasvaa jopa 50 cm ja hyvinkin nopeasti. Kasvi viihty varjoisassa eikä tykkää suorasta auringonpaahteesta. Aivan kuten se kasvaisi metsässäkin puiden latvusten alla.

Kasvia kastellaan perusteellisesti joka kastelukerralla ja annetaan sitten kuivahtaa ennen seuraavaa kertaa. Sanikkaa tai alvejuurta voi lisätä jakamalla se keväisin mullanvaihdon yhteydessä.

 

Vihreää viikkoa toivottaen!

Saija//

Lähteet: Månsson; Ruukkukasvit, Vireaho, Antas; Living with air plants

Kuivakukat ihastuttavat taas!

Olen iloinen, että tämä tuoteryhmä tai trendi on löytänyt meidän suomalaiset jälleen. Ainakin se tuo taas uuden näkökulman kukkiin ja on jotain sellaista mitä me floristit voimme ideoida ja muokata uudenlaiseksi ja innostaa kukkien kuluttajia taas uudelleen.

Itse tykkään käyttää sanaa “kuivuvat kukat”, koska niiin moni materiaali on kaunista ja vihreää tuoreena, mutta myös kuivuu kauniisti. Usein myös kuivakukkakimpuissani käytän tuoreita kukkia.

Tämän kimpun tekeminen löytyy IGTV:stämme (eli meidän Instagram sivuilta ja siellä se pikkuruinen Tv:n kuva).

Tämän kimpun voi tehdä myös itse vaikkapa Kukkakoulun kurssilla Clarionissa 21.11.2019, tule mukaan kukkasidontakurssille!

Moninaiset materiaalit

Kuivuvassa kimpussa on käytetty unikoita, viljoja, olkikukkia ja tuota hötöä vaaleanpunaista, (minkä nimeä en tiedä, näyttää ihan vaalennetulta harsokukalta). Tuoreina tähän on lisätty heiniä, keijunkukan siemenkotia, pallohortensiaa (puutarhasta).

 

 

 

 

Luonnonantimien, puutarhan ja kukkakaupan leikkokukkien (sekä tuoreiden että kuivakukkien) yhditaminen tekee näistä kuivakukista taas tämän ajan henkisiä. Ja ne heinät, sopivat ihan joka paikkaan, myös näihin kimppuihin ja asetelmiin.

Kaunista viikkoa!

Saija//

oksista ja kasveista on punottu kasviryijy työhuoneen seinälle koristamaan sitä.

Edellisessä postauksessa tehtiin kirjoituspöytänurkkauksesta viihtyisä kasvien ja kukkaryijyn avulla.

Kukkaryijy tai kasviryijy, seinävaate, syksyinen koriste seinälle. Tätä voisi kutsua monella tapaa. Materiaali on floraalista ja sen rungon muodostaa jättitatarin oksasta sahattu sopivan kokoinen pätkä, johon on kiinnitetty paperipäällysteistä rautalankaa “loimiksi”.

Paperipäällysteinen rautalanka on helppo käsitellä ja sen saa lukittua kerrosten välillä nopeasti kiepauttamalla se ympäri kerran tai kaksi.

Tatarin oksaan kiinnitin 5 kpl noin 2,5 metrin pätkiä.

oksista ja kasveista on punottu kasviryijy työhuoneen seinälle koristamaan sitä.

Itse punonta on helpoin tehdä pystyasennossa tai niin, että työ roikkuu seinällä tai vaikkapa kaapin kahvasta.

Materiaalina kasviryijyssä käytin jättitataria, heiniä luonnosta ja puutarhasta, apinanruohoa, maitohorsman siemenkotia sekä vähän eukalyptusta ja tuollaista vihreää kuivaa koristeoksaa (värjättyä).

Aina yhden oksan/heinän jälkeen kiepautin rautalangan kiinni napakasti ja vasta sen jälkeen laitoin seuraavan ”kerroksen”. Jos käytät ohuempaa materiaalia, sitä voisi laittaa useamman kerrallaan.

Näin edetään kunnes haluttu pituus on saavutettu. Helppoa ja kivaa!

oksista ja kasveista on punottu kasviryijy työhuoneen seinälle koristamaan sitä.

 

oksista ja kasveista on punottu kasviryijy työhuoneen seinälle koristamaan sitä.

 

oksista ja kasveista on punottu kasviryijy työhuoneen seinälle koristamaan sitä.

 

 

oksista ja kasveista on punottu kasviryijy työhuoneen seinälle koristamaan sitä.

Tässä työssä voisi käyttää myös erilaisia kuivakukkia ja oksia. Kuivakukat ovat muuten jälleen täällä, tule poikeeamaan ja katsomaan mitä  kaunista syksyistä valikoimistamme löytyy!

Kukkakoulun kurssitarjontakin on nyt syksyisen lämmin, ensi viikolla vietetään ilta syyskukkien parissa sekä kukkasipuleiden. Myös Järvenpään Opiston kurssit kannattaa kurkata, yhteityössä järjestetään seuraavaksi kukkavarjostin!

Aurinkoista perjantaita!

Saija//

Syyskuu

Nyt viimeistään koulut, arki ja työt ovat alkaneet ja arki rullaa. Ajatukset siirtyvät pikkuhiljaa myös sisälle ja kodin huoneisiin. Puutarhassa tosin on vielä niin lämmintä ja aurinkoista, ettei vielä oikein käsitä olevan syyskuu. Tuntuu, että pihan perennat ja kesäkukat ovat nyt vasta päässeet rehevään kasvuun.

Pienet asiat tuovat iloa ja motivaatiota arkeen. Kuten kauniisti sisustettu työpiste. Kilpipiilea ja luonnon heinistä ja kuivakukista sidottu kasviryijy ovat tämän kirjoituspaikan houkuttelevat osat.

 

 

 

 

 

Kodin helppo ja trendikäs viherkasvi

Kilpipiilea (Pilea peperomioides) on kestävä viherkasvi, joka on viime vuosina noussut trendikkääksi sisustuselementiksi kodin vihersisustuksessa. Kilpipiilea onkin helppo kasvi, kun vain huolehdit ettet kastele liikaa. Kasvi viihtyy valoisassa, muttei paahtavassa auringossa. Runsas hajavalo on sille mieluisinta. Multa saa kuivahtaa kevyesti kastelujen välillä. Kasvista ei tule kovin korkea, mutta se on aika nopeakasvuinen. Korkeutta hyvinvoivalle kilpipiilealle tulee max 40 cm. Piileoita on monia lajeja, kannattaa tutustua ja etsiä erilaisia lajikkeita kukkakaupassa vieraillessaan.

 

 

 

Kasviryijy seinällä on helppo tehdä itse, palataan tämän tekemiseen vielä lähempänä.

Vihko on O Honey Lemon mallistoa ja amppeli Bloomingvillen. Lautasmallinen amppeli vilahtaa myös pääsiäisen kuvissamme blogissa, löytyy täältä.

Korvakorut ovat Ihan Pihkassa-mallistosta ja niitä löytyy meiltä myynnistä, ovat ihan supersuosikit!

 

 

Vihreää energiaa siis uuteen viikkoon! Nautitaan arjen pienistä jutuista.

Saija//

Koulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelun

 

Tänään ja huomenna alkaa koulu viimeistään lähes kaikkialla Suomessa.

“Takaisin kouluun”- on iloinen asia ja siihen liittyy mukavaa uuden odotusta, puhtaalta pöydältä aloittamista ja myös jännitystä sekä monta erilaista, mielenkiintoista asiaa. Pienen ja isomman koululaisen ja opiskelijan iloksi hankitaan uusi reppu ja koulutarvikkeet. Oma huone tai opiskelijanurkkaus järjestetään viihtyisäksi ja sinne hankitaan uusia viherkasveja ja huonekaluja kenties.

Itiksessä koulun aloitus huomioitiin värikkäällä kukkaseinällä, johon oli koottu erilaisia koulun aloitukseen liittyviä tärkeitä juttuja värikkäiden kukkien ohella. Sieltä muutama värikäs fiiliskuva.

Koulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelun

Kukkaseinä on muuten oivallinen tapahtuman ja juhlan koriste. Blogista löytyy aiempi postaus vihreästä kukkaseinästä sekä kukikkaasta. JohanOnFitness blogista löytyy toteuttamamme hääjuhlan runsas kuvausseinä.

Koulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelunKoulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelunKoulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelun

Meillä on myös tosi kivoja tarjouksia koulun aloittaneiden kannustukseksi ja viihtyisyydeksi. Lihansyöjäkasveja ja pieniä kaktuksia. Tervetuloa käymään!

Saija//

 

Tämä on viimeinen tästä aiheesta, lupaan. Mutta moni on kysynyt mitä kukkia tässä kattauksessa, pöydän kukka-asetelmassa ja kukkakruunussa on käytetty. Joten here we go again. Ja sitä paitsi nämä meidän Sannan ottamat kuvat ovat niin hehkeitä, että näitä voisi vain jakaa ja jakaa.

Värikkään aamiaispöydän kukka-asetelma on tehty käyttämällä vaaleanpunaisia Kastehelmi juomalaseja ja jälkiruokakulhoja rivissä pöydässä. Jotta osat yhdistyvät, on pinkki gladiolus ihan vain pitkittäin ilman vettä pöydän pinnalla. Se kestää kuiviltaan muutaman tunnin.

Kukkakaupan kukkien lisäksi mukana on puutarhasta ja luonnosta muutamia lajikkeita.

Kuinka luonnonkukat käsitellään jos halutaan niiden kestävän asetelmassa?

Jos innostut käyttämään puutarhan ja luonnon antimia koristeluissa kannattaa muutama vinkki hyödyntää.

-kerää luonnonkukat (ja puutarhan) edellispäivänä. Vältä kovalla helteellä niiden poimimista, sillä silloin kukat saattavat olla valmiiksi jo hiukan nuutuneita.

-poista kukista alimmat lehdet

-tee niihin uusi imupinta kukkaveitsellä (tasateräinen veitsi)

-laita kukat runsaaseen veteen, vaikkapa ämpäriin ja viileään paikka yöksi. Usein yöt ovat jo itsessään viileitä eli ulos terassille varjoon vaikkapa.

Näin kukat ovat täydessä nestejännityksessä kun seuraavana päivänä teet niistä kukka-asetelman tai leikkokukkakimpun.

Hurmaavat kukkalajikkeet asetelmassa

Mainitsinkin jo luonnonkukat ja gladioluksen, mutta muitakin lajikkeita asetelmassa on.

-persikan värinen pioni ”Coral Sunset”. Vaikka pionien kausia alkaa olla lopuillaan, tämä pioni on todellakin mainitsemisen arvoinen. Se tulee voimakkaan punaisena, muuttuu maljakossa korallin väriseksi ja lopuksi se on kauniin kerman vaalea. Ihan uskomaton! Olen tavannut tätä kiinanpionia myös taimena eli puutarhaan istutettavaksi, mutta sen paras saatavuus on touko-kesäkuu.

-oranssi ruusu ”Houdini”.Vuodenajasta riippuen lajikkeen terälehdet ovat voimakkaan kaksiväriset, jopa pinkihtävät, mutta keskellä kukintoa on vihertävät lehdet. Houdini poimitaan ja myydään aina avonaisina ja sitä on saatavana toukokuusta marraskuuhun. 

-vaaleanpunainen ruusu ”Sweet Avalanche”on kaunis ja hyvin saatavan oleva ruusulajike. Se aukeaa upeasti ja kestää hyvin.

gladiolus eli miekkaliljaon pitkänmallinen ja kestävä leikkokukka, jonka kausi on juuri näin loppukesällä parhaimmillaan

keijunkukka on tuo hento vaaleanpunainen kevyt kukka maljakoissa. Se kasvaa puutarhassa monivuotisena. Keijunkukkia on monenvärisiä lehdistöltään ja sen kukinto on herkkä kaunis ja kestäväkin. Keijunkukka menestyy aurinkoisessa, mutta myös puolivarjoisassa paikassa. Lehdistön korkeus on noin 30 cm ja se sopii perennapenkin reunallekin. Lehdistö on runsas ja täyttää nopeasti halk noin 50 cm alan. Vettä keijunkukka tarvitsee, ihan kuivassa paikassa se ei rehevöidy. Ja plussana tosiaan kaunis kukinto.

purppuraheisiangervo on koristepensas, jonka lehdistö on tumman viininpunainen. Se kasvaa vapaasti 2,5-3 metriseksi. Kasvupaikka voi olla oikein aurinkoinenkin ja kuivakin. Purppuraheisiangervo kukkii alkukesästä, mutta kukinnot ”kuivuvat” ja kestävät koko loppukesän kauniina pensaassa. Tämä on ihan meidän lempikasvi kukkatalon floristien keskuudessa.

lupiini, tämä luonnon vieraslaji, josta meidän pitää päästä eroon, on superkaunis ja vaikka sininen on vallitseva väri lupiinissa, löytyy vaaleanpunaisia ihan kivasti. Ja mikä parasta, mitä enemmän näitä keräät, sitä enemmän luonto kiittää.

Jos toivot jotain tiettyä kukkalajiketta, voit tilata sen meiltä etukäteen, näin varmistetaan sen saatavuus ja jos sitä ei ole; mahdollinen korvaava kukka.

Aurinkoista päivää kaikille!

Saija//

ps. Kukkien käsittelyvinkkejä löytyy Kukkakirjastani

Ja vielä yksi;  Luonnonpäivän kukkakimppu Kukkakoulussamme 28.8.2019, tule mukaan!

 

Kesällä ja lomalla voi aamupalan nauttia ulkona.

Kun pöydän kattaa kauniisti voi tuntea olevansa maailman ihanimmassa boutiquehotellissa maailman äärissä. Todellista staycationia!

Staycation on sana, joka tulee englanninkielisistä sanoista stay ja vacation eli pysyä/jäädä ja loma. Staycationilla jäädään lomalle omaan kotikaupunkiin ja vaikkapa omaa puutarhaan. Hotelleilla on myös  täydellisiä staycationpaketteja, joka yhdistää lomailun kotikonnuilla. Ilmiö on myös ekologinen, sillä vähemmillä päästöillä pääsee kun valitsee kotimaan kohteen kaukomatkan sijaan.

Tämä kattauksen katseenvangitsija on kukista ja vihreistä tehty kattokruunu tai ”kukkachandelier” kuten me sitä kutsuttiin.  Hulavanteen ympärille on kiinnitetty kukat ja vihreät, kerron tästä vielä myöhemmin lisää.

Puutarhan pöydälle levitettiin liina ja vaaleanpunaiset Iittalan Kastehelmilasit toimivat pieninä maljakkoina kukille. Osa kukista oli myös pituussuunnassa pöydällä. Astiatkin saavat olla rennon eri tyylisiä. Vanhat kahvikupit sulassa sovussa uusien keskellä.

Minun kesälomani on tänä vuonna hyvin ripoteltu sinne tänne, siitäpä syystä staycation tuntuu erinomaiselta vaihtoehdolta.

Kaunista alkavaa viikonloppua!

Saija//

Ps. Kauniit Kastehelmi lasit ja jälkiruokakulhot sekä Ultima Thulen kaadin ovat Iittala Outlet Järvenpäästä.

Kaunis kukkamekko on Uhanan Holiday, kukat ovat aivan aidon näköisiä!  Mekko on lainattu Vaatepuusta.

Meidänkin perheessä vietettiin koulun päättäjäisiä juhlavissa merkeissä. Ei vielä ylioppilasjuhlia, mutta esikoinen päätti peruskoulun. Koko viikko oli ”Ysien juhlaa” tansseineen ja gaaloineen ja huipentui juhlavaan päättötodistusten jakoon Järvenpää-talon lavalla. Nuoret olivat pukeutuneet tummiin pukuihin ja juhlamekkoihin.

Myös keskimmäinen päätti alakoulun ja siirtyy ensi vuonna yläkouluun. Sekin on merkittävä etappi opintiellä. Kuutosetkin kukitettiin kauniisti kevätjuhlassa ja heille järjestettiin oma läksiäiskahvitilaisuus.

Nyt näihin koulun päättäjäisiin ja varsinkin vanhimman peruskoulun päättötilaisuuteen liittyi minulla iso haikeus. Mihin aika on ihan oikeasti mennyt? Olenko ollut riittävästi läsnä ja tukena? Nytkin tätä kirjoittaessa alkaa kurkkua kuristamaan.

Suhtaudun työhöni välillä kuin se ei olisi työtäni. En osaa aina erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Elän kukkien kanssa ja jollain lailla moni tekeminenkin liittyy niihin. Puutarhan rapsutus, kirjoittaminen ja valokuvaaminen, sisustaminen, matkustaminenkin. Lapseni ovat tottuneet, että kotona on aina kukkia, saatan tehdä kranssia olohuoneen lattialla tai että kun he koulusta tulevat, onkin paikalla pikkuruinen kuvausryhmä ja kasa ruusun terälehtiä keittiön pöydällä. Luulen, että tämä piirre yhdistää monia meitä yrittäjiä ja varsinkin luovan alan tekijöitä.

Mutta olenko ollut lasteni tukena riittävästi vai vain kukat mielessä? Sitä pitää tietenkin myös kysyä heiltä itseltään. Keskimmäisen vastaus oli “olet ja et”. Vanhin vastasi ”olet ollut, aina siellä missä sua on tarvinnutkin, ehkä välillä vähän myöhässä :)”.

Meidän kaikista pojista on kasvamassa hienoja miehiä. Loppujen lopuksi omat ratkaisut jokainen tekee itse.Kartanon koulun rehtori Helinä Perttu kiittikin 9.luokkalaisia  yhteisestä taipaleesta minusta hienoilla sanoilla: ”Elämä näyttää monet kasvonsa meille jokaiselle, mutta omalla asenteellasi voit vaikuttaa monin osin tapaasi toimia ja saavuttaa tavoitteesi.”

Tämä kirjoitus piti julkaista jo eilen, juhlapäivänä, mutta en ehtinyt. Kuskailin lapsia harrastuksiin ja tänään teimme retken upeaan kukkivaan Haagan alppiruusupuistoon <3

Kuvat on ottanut meidän Sanna Rasku ja paikka on Niemisen Puutarha. Asetelmassa on jättilaukkaa, ritarinkannuksia, elefantinheinää, ruusuja, pionia, asteria,  vihreää ´Green Trick´neilikkaa ja eukalyptusta.

Mukavaa ensimmäistä lomaviikkoa kaikille niille joilla se alkaa.

Saija//

Vappukukat ovat tänä vuonna hempeät. Valmiiseen hauskaan telineeseen (jota olen käyttänyt ennenkin postauksessa viime kesänä) on helppo asetella kukkia. Valitset vain värimaailman ja leikkokukkia sen mukaan, joukkoon vähän vihreää niin halutessasi.

Tulppaani, leinikki, asteri, hyasintti, lilja, ginstia ja pistaasi ovat kukkalajikkeet tässä.

Monesti leikkokukkien kausi päättyy kun juuri olemme ihastuneet tiettyyn väriin tai muotoon. Näin käy ainakin tulppaanin kanssa, samoin leinikkikin on vahvasti kausikukka.

Hyvin usein kukat voi korvata toisella. Ihan juuri alkaa pionikausi ja ruusuissa löytyy monta upeaa kerrottua leinikinomaista lajia.  Entä tulppaanit? Mitä tilalle?  Eustoma on kaunis persikkainen, värililja on kiva ja kestävä. Ginstia on hyvin heinämäinen, laittaisin tilalle vaikka karhunheinää tai kevyttä taskuruohoa.

 

Blush on uusi musta.

Mikä ihmeen blush? Suomennettuna vapaasti; kainosteleva puuterinen pinkki ja persikkainen beige.  Sanotaan että blush-väri on uusi musta kukissa eli murretut hempeät roosat ja kellertävät ovat trendiväri numero yksi.

Tätä värimaailmaa parhaimmillaan edustaa vaikkapa puutarhamaailmasta maitokahvin värinen Daalia ”Cafe au lait”,  erilaiset valkoiset, persikkaiset ja vaalean keltaiset kukat. Persikkainen eustoma, vaalea kerman värinen lilja, ruusut (ruskea Cappucino), neilikat ja kuivat rusehtavat heinät.

Aurinkoista vappua! Me palvelemme täällä Alhotiellä 30.4 klo1 8-20 sekä vapunpäivänä 1.5 klo 9-18. Tervetuloa kukka- ja puutarhaostoksille!

Saija//

X