Katetaan kauniisti

Viime viikonvaihteessa vietettiin pyhäinpäivää. Minun lapsuudessani (kun kaupatkin olivat pyhinä kiiinni) katettiin pöytä juhlavasti ja syötiin yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa. Ja tietenkin oli aina kukkia ja kynttilöitä.

Ensi sunnuntaina vietetään isänpäivää

Isänpäivän perinne on melko nuori. Suomessa juhla on vakiintunut 1970-luvulla ja virallisesti se merkittiin Yliopiston almanakkaan vasta 1987. Virallinen liputuspäivä se ei ole vieläkään. Kuuleman mukaan pohjoismaiset kauppiaat olisivat ehdottaneet ajankohtaa marraskuulle, koska aika oli kaupoissa hiljainen ennen joulusesongin käynnistymistä. Sen jälkeen Yhdysvalloista onkin tullut Black Friday (tänä vuonna 27.11) ja Cyber Sunday uusiksi markkinapäiviksi.

Pääosassa vaaleat kuivakukat ja heinät

Tämä valkoinen kattaus on tehty pääasiassa vaaleista kuivakukista. Pampaheinää, ja luonnonheinää on yhdistetty saniaiseen ja valkaistuun ruskukseen. Leikkoruusut ja olkikukat ovat ainoa tuore materiaali tässä asetelmassa.

Asettelupohjana on käytetty muutamaa Aaltomaljakkoa ja paria kristallilasia.

Tähän pöytäkoristeluun käytin:

  • valkaistua pampaheinää (myös luonnonvärinen on ihana)
  • valkoista kuivattua jänönhäntää ja saniaista (kaikki kuivakukat sopivat)
  • valkoista ruskusta
  • elefanttiheinää (sitä voi ostaa myös kuivakukkana sekä tuoreena)
  • metsän rusehtavaa saniaista
  • vaaleita olkikukkia (tähän sopii tuoreet tai kuivatutkin)
  • kermanvärinen oksaruusu
  • valkoinen “Avalance” ruusu
  • pöydällä pieniä valkoisia koristekurpitsoja
  • erilaisia luonnonheiniä
  • maljakkona kolme erilaista Aaltomaljakkoa

Kaunista viikkoa meille kaikille ja ihanaa Isänpäivää!

Saija//

“Isä, kanssani kuljit, kädestäni kiinni pidit. Isä, kanssani katselit ihmeitä maailman ja minulle niitä selitit. Isä, lohdutit surussani ja hiuksiani silitit. Isä, kuljit kanssani, matkan lapsuudesta aikuisuuteen. Välillä minut syliisi suljit.
Kiitos isäni, että saan olla kanssasi.”

Annu Valo (mukaeltu äitirunosta), lähde Birgitmummu.vikki.fi

Lue myös: Isänpäiväkimppu
34.9565.00
Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Vastaa