TEEMME YHDESSÄ

Yritys työllistää keskimäärin 18 henkilöä. Meillä on hieno joukkue töissä ja yrityksemme menestys pohjautuu yhdessä tekemiseen, toimitusjohtaja Saija Sitolahti sanoo.”

Järvenpään Kukkatalo Oy on perustettu 1991. Omistajina toimivat Saija Sitolahti ja Joonas Nieminen ovat kolmannen polven puutarha-alan yrittäjiä. Sisarusten ammatinvalintaa helpotti suvun omistautuminen kukka-alalle. Vanhemmat perustivat jo 1970-luvulla kukkakaupan ja vaarilla oli Mäntsälän Ohkolassa puutarha, jonka kasvihuoneet tulivat tutuiksi jo lapsuudessa.

Yritys työllistää keskimäärin 18 henkilöä. “Olemme erittäin ylpeitä henkilökunnastamme. Meillä on hieno joukkue töissä ja yrityksemme menestys pohjautuu yhdessä tekemiseen, toimitusjohtaja Saija Sitolahti sanoo.”

Järvenpään Kukkatalo valittiin Vuoden Kukkakauppiasyritykseksi vuonna 2011 ja Vuoden Yrittäjäksi 2013.

TEKIJÄT

Saija on toiminut mm. Interflora Suomi ry:n puheenjohtajana sekä Suomen Kukkakauppiasliiton ja Järvenpään yrittäjien hallituksissa. Kilpaileminen kukkasidonnassa on aina ollut myös osa ammattitaidon kehittämistä. Hän on saanut hopeamitalit Kukkasidonnan Pohjoismaisissa Mestaruuskilpailuissa (2000, 2003) ja Suomen Mestaruuskilpailuissa (1999, 2000). Vuoden floristiksi hänet valittiin Suomen Kukkakauppiasliiton toimesta vuonna 2014. Viimeisin saavutus on voitto Helsingin Avoimet 2018 kansainvälisissä kukkasidontakilpailuissa. Saijalta ilmestyi myös kukkasidonnasta kertova Kukkakirja (Otava) keväällä 2018.

Avoimet työpaikat ja TYÖSSÄOPPIminen

Etsimme tiimiimme FLORISTIA
Määräaikaiseen työsuhteeseen 1.4 – 30.9.2025
37,5 h / vko
Arvostamme työkokemusta ja floristin tutkintoa tai vastaavia taitoja kukkasidonnan eri osa-alueista.
Tarjoamme ammattitaitoisen tiimin työkavereiksi sekä näköalapaikan kukkakaupan monimuotoiseen tehtäväkenttään.

Vapaamuotoinen hakemus
saija.sitolahti@jarvenpaankukkatalo.fi

Otamme puutarha- ja kukka-alan sekä kaupallisen alan opiskelijoita meille työssäoppimaan.

Olemme monipuolinen kukka-alan toimija. Meillä voi harjoitella kukkasidontaa, asiakaspalvelua kukkakaupassa sekä puutarhakaupassa, tuottaa sisältöä markkinointiin, osallistua kukkakouluun sekä verkkokaupan ylläpitoon. Työssäoppijamme voivat osallistua sisäisiin koulutuksiimme sekä kuluttajille suunnattuihin Kukkakouluihimme osana työssäoppimista.

Työssäoppimisen jakso suunnitellaan yhdessä opiskelijan ja koulutuksen järjestäjän kanssa yhteistyössä ja alussa määritellään yhdessä tavoitteet ja tehtävät jaksolle.

Voit laittaa hakemuksen, josta käy ilmi kokemuksesi ja tavoitteesi osoitteeseen  myynti@jarvenpaankukkatalo.fi Yhteyshenkilö Seija Autio p.09 2797070