Tag Archives: kranssi

Puutarhan keltainen kattokruunu ja kakku

Pääsiäisen viettoa puutarhassa Kauniit ilmat suosivat meitä tänä pääsiäisenä. Kevät on ollut lämmin ja moni on ehtinyt tehdä monta asiaa aiemmin kuin ennen, kuten vaikkapa terassin lakaisu ja kalusteiden esillelaitto. Meidän pergolassa grillaillaan ja istuskellaan nuotion äärellä, koska tähän paistaa päivälläkin aurinko. Siihen on kiva asettua vaikkapa pääsiäisen iltapäiväkahville. Varsinkin kun pöytä on koristeltu pääsiäishenkisellä…

Kevätkranssi

Keväinen kranssi pääsiäisen henkeen voi tuoda iloa ovella tai seinällä. Noin 60 cm halkaisijaltaan oleva kranssi on tehty kuivakukista, tuoreista leikkokukista ja oksista. Lue juttu kranssista Otavamedian ja Kotilieden sivulta. Siellä on myös video tekemisestä. Ja lisää videoitaha löytyy meidän IG-tvstä. Videosta iso kiitos taitavale Terhi Koskiselle <3 Kaunista ja aurinkoista pakkaspäivää kaikille!   Saija//

Joulu Tukholman puutarhamyymälöissä

Nyt tulee inspiraatiotulva ja miljoona kuvaa. Kävimme Tukholmassa vierailemassa kolmessa kauniissa puutarhamyymälässä, jotka valmistautuivat jouluun jo kovalla tohinalla. Liikkeet olivat Zetas, Slottsträdgården Ulriksdal ja Rosendals trädgård. Aina kun kaipaan kaunista ja matka suuntaa naapurimaahan, koitan näissä piipahtaa. Rakastan ruotsalaista tunnelmaa ja kaikkia erilaisia lajikkeita ja kasveja, joita sieltä aina löytyy. Kaunista on vain ihan kaikkialla…

Syksyiset minikimput ja kranssi

Syksyinen päivä saa väriä värikkäistä minikimpuista Harmaassa marraskuussa voi piristää itseään ja kotia pienillä minikimpuilla. Iittalan Ultima Thule juomalasit toimivat kätevästi pikkumaljakoinakin. Kokosimme Iittala Outlet Järvenpään kanssa kahvikattauksen syksyisissä sävyissä. Kaffet juodaan Teeman harmaista kupeista ja katseenvangitsijana toimii Oiva Toikan Pekkasiini-lintu. Pekkasiini-linnun ympärille on kiepaistu villiviinin versosta kevyt kranssi. Jos pihallasi kasvaa villiviiniä tai muuta…

Heinämobile keittiössä

Heinämobile keittiöön Meillä on tulossa Kukkakoulussa kiva kukkasidontakurssi syyskuussa (24.9.2019 klo 17-19), nimittäin roikkuva koriste keittiöön, olohuoneeseen, terassille eli Heinämobile. Paikanhan voi kotos vapaasti valita. Itse mietin tekisinkö lasitetulle terassille tällaisen, joulun lähestyessä siihen voisi laittaa vaikka valot ja ihan joulun tienoilla roikkumaan jotain kivaa jouluista. Hulavanne pohjaksi Pohjana mobilelle tai ”kukkakattokruunulle”  (käy muuten katsomassa kesällä…

Kukkakattokruunu ja miten se tehtiin

Edellisessä postauksessa tehtiin tämä vehreä kattokruunu puutarhapöydän päälle. Kukkakoulussamme tehdään 24.9.2019 Heinämobile eli samalla tekniikalla upea sisustuselementti kuin tämä kukkakattokruunu. Ilmoittautua kivaan iltaan voit ilmoittautua täältä. Mutta jos haluat fiilistellä jo kesää niin tässä tulee vinkit tämän tekemiseen. Tarvitset hulavanteen tai muun ison kranssipohjan / vanteen. Tähän sopii erinomaisesti myös vanha pyöränvanne. Pinnat voi askarrella…

Kesäinen aamupalapöytä kotipuutarhassa

Kesällä ja lomalla voi aamupalan nauttia ulkona. Kun pöydän kattaa kauniisti voi tuntea olevansa maailman ihanimmassa boutiquehotellissa maailman äärissä. Todellista staycationia! Staycation on sana, joka tulee englanninkielisistä sanoista stay ja vacation eli pysyä/jäädä ja loma. Staycationilla jäädään lomalle omaan kotikaupunkiin ja vaikkapa omaa puutarhaan. Hotelleilla on myös  täydellisiä staycationpaketteja, joka yhdistää lomailun kotikonnuilla. Ilmiö on…

Tikkutiistain helppo pääsiäiskranssi

Kranssi pääsiäisen henkeen on sidottu henkarin ympärille. Tavallinen pesulahenkari on väännetty pyöreään muotoon ja kukat on kiinnitetty sen ympärille rautalangalla. Sipulikukat tuovat pääsiäisen ja keltainen gintia tuoksuu kivasti. Eukalyptus ja ruskus ovat leikkovihreitä, jotka kuivuvat lähes samannäköiseksi.   Tee näin: Taivuta henkari pyöreäksi. Voit käyttää pohjana myös metallirinkulaa, pajunoksaa tai muuta kranssiin sopivaa pohjaa. Henkari…

Paras tulppaaniaika – Oodi tulppaaneille osa 1

Tätä aikaa vuodesta muistellaan jopa juhannuksena eikä suinkaan suurten hankien ja paukkupakkasten vuoksi vaan tulppaanien. Kyllä. Me suomalaiset rakastamme tätä meidän lähes kakkoskansalliskukkaamme tulppaania. Ja miksipäs ei. Se viljellään Suomessa ja vaikkakin sipuli tulee usein Hollannista, puhutaan kotimaisesta kukasta. Suomessa viljellään noin 80 miljoonaa  tulppaania vuosittain eli 15 kpl jokaiselle ja se on paljon.  Lisää…

Joulun neljä teemaa: nro 1 Vihreä Joulu

Luonnollisin ja maanläheisin trendi tai teema tänä vuonna on Vihreä Joulu. Värimaailma on vihreän eri sävyissä, ruskeaa, kultaa, pellavaa ja valkoista. Suositaan luonnollisia materiaaleja, sipulikukkia, havun tuoksua. Täydellinen vihreä joulu syntyy, kun takkaan sytyttää tulen, lahjat ovat itsevalmistettuja, havut tuoksuisivat sisällä ja vielä puutarhan kasvihuonekin on koristeltu jouluasuun. Luonnosta löytyy oksia, käpyjä ja sammalta, jotka…