Pääsiäisen kukat Tästä alkaa kukkasesonki! Pääsiäinen! Ensin kaikki sipulikukat, sitten orvokit, pikkuhiljaa yrttejä, kevätvihmaa, sitruksia, oliivipuita. Ennen kuin huomataankaan, ollaan jo kesässä. Minun kasvihuoneeni on viime kesänä valmistunut. Se on pihan valoisimmassa paikassa ja jos aurinko paistaa, lämpökin pysyy siellä. Parin viikon takaiset kylmät yöt eivät sipulikukkia haitanneet, orvokit ja sipulikukat ovat pysyneet todella…
Avainsana: pääsiäinen
Herkkuja, pajunkissoja ja keväisiä kukkia pöydässä Keväinen pääsiäishenkinen kattaus koostuu tietenkin kukista, mutta myös ihanista herkuista ja rennoista pajunkissakransseista. Tummaan vohvelikankaiseen pöytäliinaan sopii voimakkaan väriset kukat ja kakut. Kukka-asetelma on kootti kauniiseen suojaruukkuun, joka on meidän kevätuutuuksistamme. Asettelupohjaksi on laitettu pala kanaverkkoa. Sipulikukat ja keväät limenvihreät lumipalloheisi ja virginiankrassi yhdistettiin magnolian oksiin. Kanaverkkopohjaan toteutettu vapaamuotoinen…
Palmusunnuntain pääsiäisasetelma Tänä sunnuntaina pienet noidat ja virpojat lähtevät liikenteeseen tai virpovat etänä, ajan hengen mukaisesti. Sunnuntaina voidaan virittäytyä jo juhlimaan pääsiäistä ja kattaa kauniisti. Asetelma on tehty matalaan betoniastiaan ja asettelupohjana käytin kanaverkkoa. Kukat säilyvät hienosti vapaassa vedessä, kunhan muistaa lisätä vettä astiaan. Sipulikukkia ja herukan oksia Marjapensaiden oksista saa kaunista lisämateriaalia kimppuihin ja…
Pääsiäisen viettoa puutarhassa Kauniit ilmat suosivat meitä tänä pääsiäisenä. Kevät on ollut lämmin ja moni on ehtinyt tehdä monta asiaa aiemmin kuin ennen, kuten vaikkapa terassin lakaisu ja kalusteiden esillelaitto. Meidän pergolassa grillaillaan ja istuskellaan nuotion äärellä, koska tähän paistaa päivälläkin aurinko. Siihen on kiva asettua vaikkapa pääsiäisen iltapäiväkahville. Varsinkin kun pöytä on koristeltu pääsiäishenkisellä…
Pääsiäiseen valmistautumista Takapihan terassi on lakaistu ja ulkokalusteet tuotu esille jo kauan sitten, koska kevät on ollut niin kaunis, lumeton ja suht lämminkin. Ja koska aikaakin nyt on enemmän olla kotona. Nyt viimein näyttää myös siltä, että ihan heti ei kovia yöllisiä pakkasasteita ole tulossa, joten huoleta voin istuttaa myös hyasintit ulos. Muutaman asteen ne…
Palmusunnuntai ilman virpomista Koronaepidemian vuoksi tänä vuonna perinteinen virpominen jää väliin, sillä ihmisiä on pyydetty pysymään kotona ja olemaan vain oman perheen kesken. Mutta kekseliäät aikuiset ja lapset varmasti kehittävätt myös uusia keinoja virpomiseen. Voisitko tehdä lasten kanssa videon, jonka lähetät kummeille ja mummeille? Tai käydä sitten vaan viemässä virpomisoksan portaille ja jättää lorun vaikkapa…
Keväinen kranssi pääsiäisen henkeen voi tuoda iloa ovella tai seinällä. Noin 60 cm halkaisijaltaan oleva kranssi on tehty kuivakukista, tuoreista leikkokukista ja oksista. Lue juttu kranssista Otavamedian ja Kotilieden sivulta. Siellä on myös video tekemisestä. Ja lisää videoitaha löytyy meidän IG-tvstä. Videosta iso kiitos taitavale Terhi Koskiselle <3 Kaunista ja aurinkoista pakkaspäivää kaikille! Saija//
Iiris – inhokista intohimoksi Iiris ei ole lempikukkani. Sen tavanomaisin väritys (lila-keltainen) ei jostain syystä kolahda floristin värinystyröihin. (Tosin olen vuonna 2007 Kokkolassa osallistunut Kukkasidonnan Suomenmestaruuskisoihin työllä, jossa käytin ainoastaan sinisiä iiriksiä!) Mutta tämä valkoinen Casablanca-lajike on kaunis ja hyvin valkoinen. Kukkien valkoinen väri on usein kermahtava, mutta iiris on puhtaampi väriltään. Kattauksen keskipiste Valkoisessa…
Iltapäivän kahvit voi nyt jo juoda terassilla ja nauttia orastavasta kesästä, aika nopsasti vihreys lisääntyy ulkona. Auringon keltainen on kevään ja pääsiäisen väri. Keltaisia ruukkukukkia on valikoimissa paljon. Krysanteemi, narsissit tietenkin, tulilatva, ruusubegonia ovat tavallisimpia. Sitruspuu, keltainen hyasintti vähän harvemmin nähtyjä. Yksi oranssikin on tähän joukkoon löytänyt, nimittäin kestävä ja kaunis afrikantähdikki ruukkukasvina. Lasitetulla terassilla…
Katetaan kauniisti Aurinkoiset aamut vain jatkuvat! Pääsiäisenä onkin aikaa kattaa aamiainen kauniisti, nauttia auringonsäteistä ja pöydässäkin on tavallista enemmän leikkokukkia. Runsas asetelma on syntynyt lasimaljakoista, joissa kukkien lisäksi on oksia ja sipulikukkia. Rairuohon virkaa täyttää herneenversot eli herneet ovat itäneet mullalla täytetyssä maljakossa. Versoja voi leikata salaattiin tai leivänpäälle ja syödä sellaisenaankin. Mukavaa pääsiäislauantaita eli…
- 1
- 2