Helsinki Outlet avasi verkkokaupan

Tyyliä, merkkibrändejä ja kotiin kevättä. Nyt voit tehdä ostoksia kun kylä on kiinni ja shoppailla verkossa, sillä Helsinki Outlet avasi maaliskuussa uuden verkkokaupan.

En ole itse ollenkaan kauppakeskusten kuluttaja. Ostan vaatteita matkoilta, Järvenpään kivijalkakaupoista sekä jonkin verran verkosta. Ostoskeskukset eivät houkuttele suuruudellaan eikä niissä ole useinkaan sitä ”jonkinlaista fiilistä”.

Helsinki Outlet oli ihan päinvastainen kokemus. Sopivan kokoinen, auton sai ihan lähelle ja ”kylän raitilla” oli houkuttelevia istuskelupaikkoja tyynyineen ja viltteineen. Sijaintikin sopii minulle paremmin kuin hyvin, ihan lähellä tuossa Kehä kolmosen ja Lahden moottoritien risteyksessä. Tuotteet ovat merkkibrändejä ja laadukkaita eli ns. ”turhia ostoksia” ei tule niin helposti tehtyä.

Kevään pastelliset sävyt kukissa

Maaliskuussa Helsinki Outlet juhlisti verkkokauppansa avautumista kutsumalla kylään muodin ja lifestylen vaikuttajia sekä toimittajia. Sami Sykkö ja Paola Suhonen olivat valinneet verkkokaupan mallistosta asuja. Me toteutimme tapahtuman kukat kauniisti sisustettuun liiketilaan.

Asetelmat olivat keväisen pastellisävyisiä, mutta silti lämpimiä. Tilassa oli paljon luonnonoksia ja pehmeän ruskean ja vaalean väriset kalusteet.

Kukkina asetelmissa oli mm. iiristä, tulppaania, leijonankitoja, kuivakukkia, noitapajua, neilikoita ja kirsikanoksia. Ja ranskalaisia tulppaaneja! (Mun tämän hetken ehdoton lempikukka).

Shoppailua omalta terassilta

Helsinki Outlet järjestää myös Live Shopping iltoja, seuraava on 24.3 ja sen tallenteen voi nähdä sivuilta myöhemminkin.

Shoppailua tai uusista kevätlookeista haaveilua voi siis harrastaa ilman että tarvitsee lähteä kodistaan yhtään minnekään. Vaikka ihan parhaista aurinkoisista ilmoista nauttien ja terassilla istuskellen.

Kaunista kevät viikkoa kaikille!

Saija//

Vastaa