
Nyt juhlitaan!
Ylioppilaat saavat lakkinsa ja opiskelijat sekä koululaiset pääsevät ansaitulle kesälomalle. Mikä olisi siis sen parempi syy juhlaan?
Minun muistikuvissani koulu loppui aina aikoinaan (80-luvulla ainakin) toukokuun viimeinen päivä, olipa mikä viikonpäivä tahansa. Olenko väärässä, muistaako kukaan? 31.5. Aina.
No tänä vuonna se sattuu tälle nostalgiselle päivämäärälle. Enää en lähde mopolla juhlimaan ystävien kanssa vaan koti paras paikka. Ja puutarha. Ihaninta on nimittäin, että on aikaa ja saa istuttaa ja siirtää kasveja sekä kattaa lounaat ja kahvit ulos, koristella paikkoja ja vaan nauttia!

Kukkaverho
Helpoin koriste ikinä on kukkaverho. Tarvitset sopivan pituisen narun ja kumilankoja. Ripusta nauha kiertämään seinää. Sido kaksi kukkaa tai vihreää oksaa kumilangalla. Ripusta kukat riviin nauhaan. Kumilanka kiristyessään pitää huolen, ettei kuivuvat kukat tipahtele koristeesta itsekseen.


Korit täynnä kukkia
Kaunis kokonaisuus (ja aika ihanan romanttinen – vähän kuin pieni talo preerialla) syntyy kun keräät erikokoisia koreja. Voit istuttaa niihin kesäkukka tai laittaa sisälle ison ämpärin ja ison kimpun leikkokukkia. (esimerkiksi ihan kohta lupiinit aloittavat kukintansa ja on oikein suotavaa kerätä niistä isoja kimppuja).




Orvokkikakku ja pionit
Voisiko sen klassisempaa yhdistelmää ollakaan? Orvokit eivät ole myrkyllisiä, mutta meillä viljellyt orvokit eivät ole syötäväksi tarkoitettuja vaan vain koristetarkoitukseen. Sen sijaan itse kasvatetut tai kaupassa myytäviä syötäväksi tarkoitettuja kukkia voi käyttää huoleti.
Ilmapallokimppu
Yhdistä ilmapallo ja kukkakimppu! Tämän kanssa on kiva ottaa valokuvia ja ilostustuttaa kavereita.
Mukavaa juhlavaa loppuviikkoa ja nautitaan alkavasta kesästä!
Saija//