Kukat koristeina Kukat toimivat loistavina koristeina, melkein joka paikassa. Kukkien plussaksi laskettakoon, että ne ovat ekologinen joulukoriste kaikenlaisen maailmalta tuodun tavaran tilalle. Kukat voi laittaa kompostiin ja ne eivät jää kuormittamaan luontoa. Kukkien joukkoon; asetelmiin ja kimppuihin voi sinne tänne laittaa niitä kauniita aiempina vuosina hankittuja joulukoristeita. Kaikilla meidän tekemillä kimpuilla, asetelmilla ja istutuksilla on…
Author Archives: Saija Sitolahti
20 yötä jouluun! Viikonloppuna sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä. Jouluun valmistautuminen on alkanut. Koti puetaan pikkuhiljaa joulun koristeisiin. Jouluun kuuluu kukat, havut, kranssit, glögi, herkut ja kynttilät. Minun lempikukkani joulun aikaan on (tällä hetkellä) amaryllis eli ritarinkukka. Ja erityisesti tykkään leikkokukkana käyttää sitä. Ne kestävät pitkään ja se on värikäs ja näyttävä. Leikkoamaryllikset isossa maljakossa ja joukkoon…
Kukkapilvi seinälle tai roikkumaan Ehkä halutuin joulun koriste on tällä hetkellä “kukkapilvi”. Pilveksi sitä kutsutaan ehkä epäsymmetrisen muotonsa ja leijuvan olemuksen ansiosta. Kukkapilvet voivat koristaa tilaa katosta roikkumalla tai seinään kiinnitettynä. Materiaalit valitaan kuivakukkien joukosta tai niin, että ne kuivuvat kauniisti. Vihreän sävyinen kukkapilvi on koottiin sekä leikko- että kuivakukista. Pohjalla on pallohortensian kukintoja ja…
Marraskuun toinen sunnuntai on isänpäivä Kaikki juhlapäivät ovat minusta ihana syy kattaa kauniisti ja nauttia kotoilusta. Tähän juhlapäivän kattaukseen valikoitui tällä kertaa lämpimän oransseja sävyjä. Kaitaliina on itse asiassa matkoilta hankittu hieno huivi. Se kokoaa pienet astiat ja kynttilät yhteen kivasti. Tuikkukipot toimivat maljakkona ja kynttilänjalat ovat kaikki vähän eriparisia, mikä ei ollenkaan ole minusta…
Pyhäinpäivä 4.11.2023 Tällä viikolla vietämme pyhäinpäivää. Minun lapsuudessani käytiin haudalla ja kotona sytytettiin kynttilä vainajien muistolle. Mutta ennen kaikkea vietettiin kiva ilta perheen kesken, syötiin vähän juhlavammin ja oltiin kotona. Nykyään Halloweenia sekä meksikolaista kuolleiden muistopäivää “Día de Muertos” juhlitaan samoihin aikoihin ja yhtälailla kotiin tehdään kauniita kattauksia ja kokkaillaan hyvää ruokaa. Kukat ja kynttilät…
Maailmanmestaruuskilpailut Interflora World Cup 2023 käytiin viime viikonloppuna Manchesterissä Englannissa. Minulla oli kunnia edustaa Suomea ja Järvenpäätä Interflora Suomi ry:n lähettämänä. Maailman suurin kukkasidontakilpailu kokosi yhteen 20 maailman huippusitojaa ympäri maailmaa. Interflora World Cup oli täynnä luovuutta, intohimoa, draamaa ja ennen kaikkea kukkien juhlaa. Kilpailuissa sidottiin kolme ennalta valmisteltua työtä sekä yllätystyö. Semifinaaliin pääsi 10…
Loppukesän asetelma hirsikoti Vistan innoittamana Hongan Vista hurmasi heti minut lasisella korkealla julkisivullaan. Valoa tulviva talo olisi unelmien kesämökki, mutta myös kompakti koti. Sisätilojen pinnoiltaan raikkaan valoisa ja modernilla raikkaudella sisustetussa 80m2 kodissa olisi kaikki mitä tarvitsisin. Materiaalien lämpö sekä tilan avaruus inspiroi loppukesän kukka-asetelmaan, jollaisen voi toteuttaa vaikka kukkakauppa ei olisikaan ihan kulman takana….
Yhteisöllisyyttä ja innovatiivisuutta Käyskentelen nurmikolla idyllisessä järvenrantakaupungissa. Rantapuistossa Tuusulanjärven rannalla kohoaa keltaisia kaaria, jotka eivät ole Mc Donaldsin logo vaan Suomen suurin julkinen veistos Kolmisointu. Teoksen suunnitellut Rolf Westphal toivoi, että kaupunkilaiset näkisivät veistoksen aina uutena ja erilaisena vuodenaikojen muuttuessa. Yrityksemme toimii Järvenpäässä. Täällä on paitsi kauniit maisemat ja rauhallista asumista myös erinomaiset mahdollisuudet yrittäjyydelle….
Juhannuksena sidotaan yhdessä kukkaseppeleitä Kun ystävät ovat kokoontuneet kesäjuhlan viettoon, mikä olisikaan hauskempi tapa juhlistaa sitä, kuin toteuttaa ikioma kukkaseppelepaja. Seppeleeseen tarvittavat materiaalit voi kerätä luonnosta ja puutarhasta tai ostaa valmiit seppelepaketit, joista löytyy kaikki tarvittava. Jos käytät luonnonmateriaalia tai keräät kukkia pihalta, ne kannattaa laittaa yöksi tai pariksi tunniksi ämpäriin ja veteen, jotta ne…
Nyt saa pipot ja hanskat heittää kaappiin, koska KESÄ ON TÄÄLLÄ! Kukkarunsaus houkuttelee suunnittelemaan ja istuttamaan. Ihan paras aika ja valikoima kesäkukille on nyt. Samat kasvit toki vuodesta toiseen pitävät pintansa, mutta valikoimaan tulee aina jotain vähemmän käytettyjä värejä myös. Suunnittelimme neljä värimaailmaa yksivuotisista kesäkukista persikka ja oranssi, keltainen, punainen ja valkoinen. Persikan ja oranssinsävyiset…