Kuivattujen palmunlehtien uusi tuleminen

Värikkäät kuivakukat ja varsinkin erilaiset palmunlehdet ovat nyt sisustuksessa tosi suosittuja. Lehdet henkivät (ainakin minulle) 80-lukua. Muistan omasta lapsuudesta ja vanhempien kukkakaupasta sellaiset luonnonväriset palmunlehtiviuhkat, jotka olivat hoteinta hottia silloin joskus. Ja niinkuin tiedetään, kaikki tulee takaisin, ehkäpä vähän eri muodossa vain.

Seinälle värikäs koriste lehdistä ja jänönhännistä

Värjätyistä palmunlehdistä teimme pyöreän seinäkoristeen. Pohjalla käytettiin metallista kranssipohjaa, johon ensimmäiset isot lehdet kiinnitettiin rautalangalla.

Seuraavaan kerrokseen tuli vähän pienempiä lehtiä, jotka kiinnitettiin kuumaliimalla. Samalla tavalla lisättiin kolmas kerros pieniä vaaleanpunaisia lehtiä. Keskelle päälimmäiseksi tuli vielä pari isompaa lehteä lomittain.

Väleihin liimasin kuumaliimalla jänönhäntiä, kahta väriä. Palmunlehtien väleissä voisi käyttää melkein mitä vain kuivakukkaa. Kokonaisuus voisi olla myös aivan luonnonvärinen, mukaan voisi sitoa isoja luonnonheiniä tai trendikkäitä pampaheiniä.

Seinään koriste kiinnitetään renkaaseen sidotun rautalankalenkin avulla. Kokonaisuus on melko kevyt, joten naulan seinässäkään ei tarvitse olla järin suuri.

Kuivakukista voi siis tehdä ihan vaikka mitä kivaa. Kukkakoulussamme tehdään nyt keväällä Kuivakukkakimppua sekä värjätyistä kukista Crazy Flowers-kimppua.  Tule mukaan! Kurssit järjestetään Teamsissä ja tarvikkeet voit noutaa tai tilata erikseen.

Nyt on kiva sisustaa väreillä kotia, kun valo lisääntyy ja raikkaat värit kiehtovat entistä enemmän, Värikästä viikonloppua kaikille!

Saija//

KAIKKI TUOTTEET

Jänönhäntä

20.00

KAIKKI TUOTTEET

Pampaheinä

9.0015.00

Vastaa