Viikonlopun ilma on ollut varma merkki kevään tulemisesta! Sen huomaa myös täällä kukkakaupassa, sillä viherkasvit, esikot, helmililjat, tulppaanit, värikkäät leikkokukat, heinätkin kodin sisustukseen… kaikkea uutta halutaan, vähän vihreää ja raikasta kotiin. Tukholman messuilta me floristit voimme hakea kevään tunnelmaa joka tammikuu, Formex on kukkakauppojen, sisustusliikkeiden ja lifestylemyymälöiden ammattimessu kaksi kertaa vuodessa. Tässä teille kuvasatoa ja…
Avainsana: trendi
Olen inspiroitunut näistä palloista! Ja sen myötä katsonut ihan uudella tavalla taas tänä vuonna joulun trendejä ja teemoja. Kolmas iso ja iloinen teema on runsaan värikäs. Tähän teemaan kuuluu punainen, pinkki, turkoosi ja kulta, keltainen ja tumman vihreä. Siis ihanan vapaa ja innostava. Mikään kukka ei ole väärän värinen, yhdessä ollaan enemmän. Ja kaikki kruunataan…
Ehkä vanha tuttu, kultaa ja valkoista, mutta uudella twistillä. Tänä jouluna tähän värimaailmaan yhdistetään ruskeaa , kellertävää ja vaalean puuterin sävyjä. Mukaan mahtuu myös persikkaa ja vaaleanpunaistakin. Tämän kimpun pääkukkana on valkoinen minijoulutähti. Joulutähti on luonnostaan kellertävä, joten se sopii erinomaisen hyvin kokonaisuuteen. Mukaan kuuluvat ehdottomasti myös kuivakukat eli kuivat lehdet ja ruskeat sävyt ja…
Toissa viikon perjantaina Clarionin Sky Barissa avattiin uusi perjantaikonsepti. Joka kuukauden toiseksi viimeinen perjantai Radio Helsinki ja Clarion kutsuvat viettämään rentoa iltaa ystävien kesken. Tapahtuman yhteistyökumppanina on myös Champagne Lanson. Upeat näkymät Helsingin kattojen ylitse, samppanjaa, kukkia, musiikkia ja ystäviä! Seuraava tapahtuma on perjantaina 23.11, DJ Mellow Yellow silloin, nähdään siellä! Koristelu oli toteutettu vaalean…
Meidän vanha omenapuu sai keväällä hoitoleikkauksen ja sen oksia taivutettiin painojen avulla kaartuviksi alaspäin. Nyt se suorastaan kutsuu alleen viettämään kahvihetken. Kattaus omenapuun alla syksyllä on melkein yhtä ihana kuin keväällä niiden kukkiessa. Kauniit keraamiset astiat, kynttilät, pienet maljakot ja leikkokukat tuovat loppukesän tunnelman kattaukseen. Keltainen puolisuuri krysanteemi on kestävä ja lämpimän sävyinen. Kahvinruskea…
Ihan parasta syksyssä on tummat ja hehkuvat värit. Leikkokukissa on valinnanvaraa vaikka kuinka. Krysanteemien murretut ruskeat ja kirjavat ovat kuin tehty tähän vuodenaikaan. siemenkodat kuten viehkeä ruostekukka tai mustanpuhuva sinisarja kestävät maljakossa ja kimpuissa kauan ja kuivuvatkin kivasti ihan ”pystyyn”. Heinät, ah! Olen viime aikoina hehkuttanut erilaisia heiniä ja tulen jatkamaan samalla linjalla. Parasta heinissä…
Syksyn uudet huonekalut ja inspiroivimmat sisustusuutuudet esiteltiin 12-16.9.2018 Suomen suurimmassa design- ja sisustustapahtumassa Habitaressa. Värimaailma messuilla oli hyvin luonnonläheinen ja harmoninen. Luonnolliset materiaalit ja sävyt olivat pääosassa. Sisustuksissa oli käytetty paljon puuta, kiveä, lämpimiä pehmeistä sävyjä, pörhöisiä pehmoisia materiaaleja. Koristeena ei niinkään aikaisempien vuosien tapaan ollut erityisen paljon viherkasveja vaan heiniä, oksia ja siemenkotia,…
Viime viikolla saimme nauttia kauniista päivästä, kun suuntasimme lähes koko henkilökunnan kanssa Ohkolaan Saijan pihalle viettämään iltapäivää kimppujen merkeissä. Koulutuksemme aiheena oli mm. kimput ja nimenomaan uudenlaiset “instakimput”. Ei sinänsä mitään uudenuutukaista floristille ja puutarhurille, olemmehan kaikki opiskelleet koulussa formaallineaarista tyylisuuntaa ja päivittäin toki työssämme katselemme kukkien kasvusuuntia ja muotokieltä. Mutta viime vuosina tyyli kaupallisessa…
Tutustuin viime keväänä Vanessaan eräässä workshopissa. Hän oli siellä mallina ja minä harjoittelin valokuvaamista. Vanessa opiskelee kansainvälistä oikeutta ja bloggaa Nessan Elämää-sivustolla. Ihastuin hänen ajatusmaailmaansa rohkeaan tapaansa kirjoittaa vaikeistakin asioista. Hän on superkaunis nuori nainen ja vaikka muoti ja kauneus on lähellä sydäntään, tapa tehdä blogia on minua miellyttävällä tavalla ei-ollenkaan-pinnallinen vaan aidosti välittävä ja…
Kesä ja kukkaseppele, kuuluu yhtä erottamasttomasti yhteen melkein kuin sanonta “kesä ja kärpäset”. Elämme seppeleiden parasta aikaa. Kukkaseppele sopii melkein mihin tilaisuuteen vain. Viime perjantaina kastettiin Prinsessa Madeleinen tytär Adrienne ja Madeleinella oli päässään kaunis roosa sävyinen puoliseppele tai panta. Maaliskuisessa blogipostauksessani on kuvia upeasta hääjuhlasta ja morsiamen koristeena on herkkä kukkapanta. Seppele voi…