
Miten vastuullisuus ja puutarha liittyvät yhteen?
Vastuullisuus yrityksissä tarkoittaa, että yritykset pyrkivät toimimaan kestävällä tavalla ottaen huomioon ympäristön, yhteiskunnan ja talouden näkökulmat.
Ympäristöystävällisyys yrityksen toimintatavoissa taas tarkoittaa sitä, että yritys pyrkii vähentämään ympäristövaikutuksiaan ja edistämään kestävää kehitystä kaikessa toiminnassaan.
Vastuullisuus voi auttaa yrityksiä parantamaan mainettaan ja brändiään. Kuluttajat ja sijoittajat arvostavat yhä enemmän vastuullisia yrityksiä ja haluavat tukea niitä.
Vastuullisuus syntyy pienistä pisaroista ja pikkuhiljaa. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa jo tehdyt toimenpiteet ja kannustaa koko työyhteisöä innovoimaan uusia.
Puutarha ja ympäristövastuu: puutarhan suunnittelussa ja hoidossa voidaan pyrkiä edistämään luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi istuttamalla paljon kukkia ja kasveja, voidaan houkutella pölyttäjiä, kuten mehiläisiä, joiden katoaminen on vakava ympäristöongelma.


Krapin ihanan villi puutarha
Vastuullisuusteko on myös huolehtia siitä, että pölyttäjille löytyy sopivia elinympäristöjä.
Krapihovi ja Krapin Paja Tuusulassa istuttivat piha-alueelleen kesällä 2022 leikkokukan taimia. Istutusalustoina toimi kolmisenkymmentä lavakaulusta ja yhteensä kukkia istutettiin noin 1200 kpl. Siis ihan valtava määrä perhosia houkuttelevia värikkäitä kukkia!
Koko Krapin alue ja puutarha kukki viime kesänä siis ihan villinä! Vaikka kesä oli kuuma, kasvit kukoistivat ja kasvoivat hyvin. Kastelusta huolehdittiin joka päivä ja istutusvaiheessa multa lannoitettiin perusteellisesti. Ja plussana; kukkia sai poimia maljakoihin joka päivä!


Näin onnistut!
Valitse sopiva alue leikkokukkien kasvattamiseen. Sellainen paikka, jossa on riittävästi aurinkoa on täydellinen. Kasvulavat sopivat erinomaisesti, mutta myös ruukut ja kukkapenkki, jossa kasvaa monivuotisia kasveja on hyvä paikka.
Tutki erilaisia leikkokukkavaihtoehtoja ja valitse kasveja, jotka miellyttävät silmää. Huomioi kasvien värit ja sopiiko se vaikkapa kuivakukaksi.
Jos sinulla on tyhjät ruukut tai lavat, täytä ne uudella puutarhamullalla. Mikäli käytät vanhaa kasvualustaa, lannoita se hyvin esim kanankakalla tai lisää kompostia. Leikkokukat tarvitsevat ravinteikasta maaperää kasvaakseen.
Kastele kasvit säännöllisesti, mutta varmista, että ne eivät saa liikaa vettä. Ylimääräinen vesi voi johtaa juurten mätänemiseen. Kuumina kesinä leikkokukkien taimet saattavat tarvita kastelua jopa kaksi kertaa päivässä.
Kerää kukkia maljakkoon vaikka joka päivä. Kun kukka ei pääse kehittämään siemenkotaa, ne tekevät uusia kukkia koko ajan. Leikkaa kukat aamulla tai illalla, kun aurinko ei ole kuumimmillaan. Käytä teräviä saksia ja leikkaa varsi vinosti, jotta kukat voivat imeä enemmän vettä.



Ainakin 5 erinomaista syytä istuttaa leikkokukkia
Niittymäiset ja villit kesäkukkaistutukset kuten leikkokukiksi kasvatettavat kukat puutarhassa voivat tarjota monia hyötyjä sekä ympäristölle että puutarhalle.
- Hyödylliset hyönteiset: Leikkokukkien värikkäät kukat ja pitkät varret kukat voivat houkutella hyödyllisiä hyönteisiä, kuten mehiläisiä ja perhosia, jotka auttavat pölyttämään muita kasveja ja parantamaan sadonkorjuuta.
- Maaperän parantaminen: Leikkokukat voivat auttaa parantamaan maaperän rakennetta ja ravinteiden tasapainoa. Kun kukat on kerätty ja varret hajoavat maahan, ne lisäävät orgaanista ainesta ja ravinteita.
- Vähemmän ylläpitoa: Leikkokukat ovat yleensä nopeakasvuisia, helppohoitoisia ja vaativat vähemmän ylläpitoa kuin perinteiset kukkapenkit. Ne saavat olla ”vapaasti villejä”.
- Kauneus: Kukat puutarhassa tarjoavat luonnollista kauneutta ja lisäävät sen monimuotoisuutta. Niiden moniväriset kukat ja erilaiset muodot voivat luoda kauniita maisemia ja luoda luonnonmukaisen tunnelman.
- Luonnonsuojelu: Viljelykasvien monimuotoisuuden ylläpitäminen voi auttaa suojelemaan uhanalaisia lajeja ja edistämään ekosysteemien terveyttä. Villien kukkien istuttaminen voi auttaa luomaan ekologisesti kestävämmän ympäristön.


Oma leikkokukka-tuoteperhe taas myyntiin kesäkuussa 2023
Tänä kesänä meille tulee jälleen leikkokukan taimia myyntiin. Taimet ovat jo hyvässä kasvussa ja tiedotamme lajikkeista ja tuotteiden saapumisesta kauppaan mahdollisimman pian.
On upeaa, että Omaleikkokukka tuotteemme on löytänyt innostusta ja että nyt jo kolmatta vuotta saamme teille näitä tarjota.
Kansainvälistä Maan päivää juhlittiin huhtikuun 22. päivänä ympäri maailman ympäristönsuojelun tukemiseksi. Se, ja kaikki muut vuoden päivät ovat hyviä päiviä suunnitella ja hoitaa omaa puutarhaa mm. leikkokukin ja niityin. Ne houkuttelevat paljon pölyttäjiä.
Ihanaa kukkakesää, Saija