
Kahvittelu auringossa
Pihalla kannattaa maaliskuussa nauttia auringon lämmittävistä säteistä ja suunnitella tulevaa kasvukautta. Aseta tuoli aurinkoiselle paikalla ja istu alas!



Omenapuiden ja marjapensaiden hoitoleikkaus
Omenapuiden vanhoja ja vaurioituneita oksia tai vanhan omenapuun vesiversoja, eli viime vuoden uutta kasvustoa, voi leikata nyt keväällä, ennen silmujen puhkeamista.
Nuorta omenapuuta voi leikata ohjaten oikean malliseen kasvuun – mutta ole varma mitä teet tai pyydä ammattilaiselta apua. Oikein leikattu puu on kasvaessaan kaunis ja jatkossa helppohoitoinen.
Marjapensaista voi keväällä karsia muutaman vanhimman oksan pois, jolloin uudelle tuoreelle kasvulle on taas tilaa. Näin marjapensaat pysyvät hyvässä kunnossa ja nuorina.

Esikasvatuskausi alkaa kunnolla!
Moni esikasvatettava hyöty- tai koristekasvi kylvetään jo maaliskuussa. Jos sinulla on hyvä, valoisa paikka esikasvatukselle, voit kylvää maaliskuussa esimerkiksi tomaatin, laventelin ja rosmariinin siemeniä. Leikkokukista tsinniat, leijonankidat ja kosmokset voi kylvää myös jo maalis-huhtikuussa. Meiltä löydät kaikki tarvikkeet esikasvatusta varten – kuten tietysti myös siemenet.


Maaliskuun puutarhanhoitovinkit puutarhuriltamme Salla Hyvönen.