
Kesäloma alkaa
Koulut päättyvät viikonloppuna. Edessä on piiiitkä kuuma kesä! Ja hups, kohta onkin taas elokuu ja aika on mennyt kuin siivillä. Osaan kyllä elää hetkessä ja nauttia olemisesta juuri tässä ja nyt, mutta joskus tuntuu, että viikot ja kuukaudet vain vilahtavat ohi ilman että niistä on jäänyt merkkejä mihinkään.
Jotta tämä kesä tuntuisi pitkältä (ja kuumalta) tein itselleni Kesälistan. Pinterest on täynnä summer bucket listoja ja kesäbingoja, ideoita löytyy vaikka kuinka, jos sinäkin innostut.
Mutta ennen lomaa, on aika juhlia koulujen päättymistä. On aika onnitella valmistuvia opiskelijoita ja ihan kaikkia koululaisia, jotka ovat jälleen vuoden ahkeroineet ja edessä on hyvin ansaittu vapaa.



Juhlahetki ulkona
Omenapuut kukkivat tänä vuonna tosi runsaasti. Juhlakahvit voisi juoda puutarhassa omenapuun alla. Pöytään sidotaan rento kukkakimppu ja juhlan sankarit koristellaan kukkasin.
Siniseen kimppuun on sidottu kahdenlaisia kellokukkia, heiniä, ritarinkannusta, akileijaa,laukkoja, tulppaaneja sekä taskuruohoa ja kärhöä. Osa kukista on puutarhasta ja suurin osa on kukkakaupasta.



Lahjavinkkejä koulun päättymiseen
Ihana kesälomalahja voisi olla kotimaisen KN Kati Niemen olkihattu. Nuorimies ilahtuisi varmasti hauskasta kukkarusetista ja se olisi mahtava lisä päivän aikana napsittuihin valokuviin. Neitokaisille kukkaseppele tai kukkapanta on aina mieluisa asuste.
Ihan uutta kukkatuotetta edustaa kuohuviinilasien kukkamerkit. Paketissa on 10 erilaista, oikeista leikkokukista tehtyä kukkamerkkiä, jonka voi kätevästi sitoa oman kuohuviinilasiin.






Saijan kesälista
Niin ja sen mun kesän bucketlist tulee tässä (siitä tulikin aika pitkä). Katsotaan sitten syyskuussa mitä kaikkea hauskaa kesä toi tullessaan ja mitä jää vielä tuleviin unelmiin.
- tehdä kesäbiisi-soittolista
- pyöräretki
- tehdä kukkataideteos luontoon
- pelata tennistä
- prässätä kesän kukkia
- nukkua yö meren rannalla
- katsella auringonnousua
- purjehtia
- roadtrip parhaiden kavereiden kanssa
- käydä arboretumissa
- ex-tempore bileet
- piknik hiekkarannalla
- ulkoilma-elokuva
- yöuinti
- kirppiskierros
- nähdä vesiputous
- tanssia pöydällä
- yöpyä metsässä
- kanoottiretki



All we have to decide is what to do with the time that is given us.
J. R. R. Tolkien