Onnea meille kaikille 8.3.2023
On etuoikeutettua saada viettää naistenpäivää Suomessa. Voimme haaveilla ja nauttia kukkakimpuista, kauniisti katetusta pöydästä, kynttilöistä, leivoksista…
Voimme mennä ulos raikkaaseen luontoon, hengittää syvään puhdasta ilmaa, halata puita, kerätä pajunkissoja ja talventörröttäjiä. Voimme hiihtää ja luistella järven jäällä, juosta metsässä.
Voimme mennä ystävien kanssa kuohuviinille, ostaa itsellemme suklaarasian ja syödä sen surutta kokonaan. Voimme kasvattaa lapsemme kunnioittamaan ja arvostamaan kaikkia sukupuolia ja erilaisuutta, olemaan yhdenvertaisia ja kannustavia.
Onnea kaikille naisille ja miehillemme, jotka eivät suutu vaikkei miestenpäivää vietetäkään (näin näyttävästi ainakaan.)
YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran maaliskuun 8. päivänä vuonna 1975. Samana vuonna vietettiin YK:n kansainvälistä naisten teemavuotta, jota seurasi naisten vuosikymmen 1976-1985 sekä useita naisten maailmankonferensseja. Naistenpäivän historia ulottuu kuitenkin jo 1900-luvun alkuun. Vuonna 1910 Kööpenhaminassa kokoontunut sosialistinen internationaali päätti naistenpäivän vietosta, tarkoituksena edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä.
Sukupuolten välisen tasa-arvon periaate on vahvistettu jo YK:n peruskirjassa vuonna 1945. Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1979. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986.
Lähde www.ykliitto.fi
Naistenpäivän kukkalahjavinkit
- Ruusukimppu 5, 10 tai 20 kpl kotimaisia kauniita ja kestäviä ruusuja alkaen 30€
- Ilmapalloja 5 kpl 15,95€ tai I LOVE YOU-ilmapallo 8,95€
- Kukkakimppu “Ruusu”, suklaalla tai ilman alk 54,95€
- Tee itse kukka-asetelma – paketti, pelkät kukat 59€ tai kukat ja maljakot 127€


