Yritän ajatella, että kesä kestää toukokuusta elokuun loppuun, neljä pitkää kuukautta.  Toukokuussa  kaikki alkaa kasvamaan ja hinku ulos on kova, kesän valo ja lämpö on mahtavaa. Mutta elokuinen kesä vaan on erilainen. Siinä parasta on runsaus puutarhassa, väriloisto, pimenevät illat ja viilenevät yöt. Voi poltella kynttilöitä ja lyhtyihin sytyttää valon.

järvenpään kukkatalo kukka-asetelma
Puutarhan kukat voi laittaa kellumaan laakeaan astiaan. Näin värit ja muodot pääsevät parhaiten esiin.

Elokuussa vietetään myös Venetsialaisia. Täällä meillä päin se on vähän uutta, mutta Länsi-Suomen rannikkoalueilla on vietetty hyvinkin perinteisesti jo vuosien ajan tätä valon ja loppukesän juhlaa.

Venetsialaisten ”virallinen” ajankohta on elokuun viimeisenä viikonloppuna ja se on usein myös huvilakauden päättymisen juhla. Nuotioita sytytetään ja lyhtyjä ripustetaan eri paikkoihin. Rapujuhlatkin voisi yhdistää tähän.

venetsialaiset pöytäkoriste
Koristeomenat voisivat toimia kauniina Venetsialaisten pöytäkoristeena.
JÄrvenpään Kukkatalo puutarha ja siemenet
Ruiskaunokit on kylvetty siemenestä ja kukkivat edelleen täyttä häkää

Puutarha piha suunnittelu
Punainen krassi on myös siemenestä kylvetty. Se suorastaan hohtaa auringossa!
Pallohortensia on tänä kesänä ollut upea!

Meillä Järvenpään Kukkatalossa vietetään Venetsialaisia ensi perjantain 31.8 klo 17–20

Luvassa on kukkien ja kauneuden lisäksi, iloista tunnelmaa ja kivoja asioita. Vieraaksemme saamme Krapin Pajan, Hyvä Kasvaa Järvenpäässä-asukasliikkeen naiset, Ihan Pihkassa korujen tekijän Veeran ja Iittala Outlet Järvenpään.

Non-stop workshopissa voit tehdä kukkasormuksen tai – tatuoinnin ja kuvata itsesi kukkien ympäröimänä.

Tule poikkeamaan yhdessä ystävän kanssa tai ihanan itsesi kanssa!

Nähdään perjantaina 31.8.2018 klo 17–20

Saija//

Vastaa