Ihan kesän viime hetkillä meillä vietettiin Venetsialaisia. Kiitos kaikille osallistuneille vielä näin kuvakavalkadin muodossa, oli tosi mukava ilta!
Vieraina meillä oli Iiittala Outlet Järvenpää, Hyvä Kasvaa Järvenpäässä-asukasliike, Krapin Paja sekä Ihan Pihkassa. Workshopeissa tehtiin kukkakoruja ja virkattiin luontoaiheisia koristeita by HKJ eli asukasliikkeen avustuksella.
HKJ tehonaiset neuvoivat myös mosaiikkiruukun tekemisessä. Mahdollista oli myös äänestää kauneinta Kukka-aitaa kautta vuosien. Tänä kesänähän aidassa oli postilaatikoita ja viime vuonna räsymattoja.
Iittala oli piilottanut myymälään neljä Ultima thule lasia ja kulhon kukkasineen. Tarkkasilmäisimmät löysivätkin nämä Iittalan uutuudet ja näihän se on, että löytäjä saa pitää. Tässä tapauksessa varsin iloisia löytäjiä!
Kukkakoulussamme pääsi kokeilemaan mm. kukkakorujen tekemistä.Nuoret neidot taiteilivat tosi kauniita kukkasormuksia.

Olipa meillä myös mahtava yllätysesiintyjä, Krapin Pajan oman Pajabändin tähti Altti Uhlenius esiintyi akustisesti, Krapin paja on kulttuurikaramelli Tuusulanjärven maisemissa, ohjelmisto on musiikkia laidasta laitaan, livebändejä, teatteria tai voit myös järjestää siellä tapahtumia sekä kokouksia.




Ihan Pihkassa on Veeran koruja MADE IN JÄRVENPÄÄ tekevä yritys. Korut ovat mahtavia! Ja kukkataloltakin niitä voi ostaa.
Kiitos ihanat asiakkaat ja yhteistyökumppanimme! Otetaan uusiksi!
Saija//
Kuvat Eine-Maria Nieminen, Päivi Turtia, Rita Kostama, kiitos!