Keittiön ja kodin koristeeksi voi kukkasidontakurssilla tehdä heinämobilen eli roikkuvan koristeen.

Heinämobile keittiöön

Meillä on tulossa Kukkakoulussa kiva kukkasidontakurssi syyskuussa (24.9.2019 klo 17-19), nimittäin roikkuva koriste keittiöön, olohuoneeseen, terassille eli Heinämobile.

Paikanhan voi kotos vapaasti valita. Itse mietin tekisinkö lasitetulle terassille tällaisen, joulun lähestyessä siihen voisi laittaa vaikka valot ja ihan joulun tienoilla roikkumaan jotain kivaa jouluista.

Keittiön ja kodin koristeeksi voi kukkasidontakurssilla tehdä heinämobilen eli roikkuvan koristeen.

Hulavanne pohjaksi

Pohjana mobilelle tai ”kukkakattokruunulle”  (käy muuten katsomassa kesällä ulos tehty kukkakattokruunu täältä, tekniikka ja idea on aivan sama!) toimii loistavasti hulavanne. Pohja voi olla myös ihan mikä tahansa muu kranssipohja. Kovin paksua en ole itse käyttänyt, mutta esimerkiksi kuparinvärisestä sähköputkesta voi taivuttaa pohjan.

Ensin päällystin pohjan kevyesti/nopeasti kranssitekniikalla. Lopuksi kaikki roikkuvat materiaalit kiinnitetään tähän roikkumaan rautalangan avulla. Roikkuvien asioiden pituutta voi määritellä paikan suhteen, täällä näet aivan ihanan heinäisen mobilen, joka on tehty hyvinkin pitkistä materiaaleista.

Tässä olen käyttänyt saniaista ja luonnonheiniä sekä vihreää jättitatarin lehteä, joka kuivuu haaleaksi.

Keittiön ja kodin koristeeksi voi kukkasidontakurssilla tehdä heinämobilen eli roikkuvan koristeen.Ja tässä meidän Elinan tekemässä maanläheisessä mallissa on luonnonniintä ja heinien lisäksi muitakin kuivakukkia.

Keittiön ja kodin koristeeksi voi kukkasidontakurssilla tehdä heinämobilen eli roikkuvan koristeen.

 

Kaunis vihreä saniainen ruukussa tuo vihreyttä ja raikkautta keittiöön.

 

 

Kahvit maistuvat hieman paremmilta kaunnista keraamisista kupeista.

 

Keittiön ja kodin koristeeksi voi kukkasidontakurssilla tehdä heinämobilen eli roikkuvan koristeen.

Jos roikkuva versio on hankala, voidaan muuttaa ideaa hiukan ja tehdä tästäkin seinämalli. Ilmoittaudu Kukkakoulun kukkasidontakurssille ja nähdään kurssilla! Ilmoittaudu täältä.

Kaunista syyspäivää!

Saija

 

 

 

 

 

Vastaa