Puhu minulle kukkaa
Olimme muutamia vuosia sitten työkeikalla Keski-Suomessa tekemässä ison tapahtuman kukkakoristeluja. Talossa pyöri tuttuun tapaan kaikki ammattilaiset sulassa sovussa; äänimiehet, lavan rakentajat, tarjoilijat, tapahtumajärjestäjät, tekniikka; sellaista pientä hallittua kaaosta, joka kuuluu isojen tapahtumien kulisseihin ennen h-hetkeä. Joku huikkasi meidän pienelle kukkatiimille, että voitte käydä lounaalla talon henkilöstöravintolassa.
Menimme syömään, ja ravintolan kokki otti meidät vastaan asiallisesti, mutta mainiten, ettei tähän ollut osattu varautua ja että huomiseksi olisi hyvä ilmoittaa ajoissa ja ”tulkaa nyt tämän kerran-mutta ei anneta tämän toistua”-tyyppisesti. Söimme lounaan, kiitimme ja lähdimme takaisin töihin.
Seuraavana päivänä nappasin mukaan kimpun tulppaaneja. Mennessämme syömään, ojensin kukat samaiselle henkilölle, joka eilen oli ollut hiukan pahoillaan tulostamme. Kiitin, että saimme taas tulla syömään. Kerroin myös, että ruoka oli ollut todella hyvää ja toivotin mukavaa työpäivää.
Ja se, mitä sitten tapahtui, jäi mieleen.
Ruokalan henkilö aivan suli. Hän kysyi, saako hän halata minua. Hän puristi tulppaaneita rintaansa vasten ja sanoi, ettei kukaan ollut pitkään aikaan antanut hänelle kukkia. Myöhemmin iltapäivällä hän tuli vielä katsomaan meidän työskentelyämme ja meillä oli mukava jutusteluhetki.
Tapahtuman jälkeen jäin miettimään, oliko siinä kyse kukista. Vai kenties siitä, että hän tuli nähdyksi. Luulen, että molemmista.
Kukat ovat paljon enemmän kuin koriste
Me, jotka teemme töitä kukkien kanssa, tiedämme tämän ehkä vähän vaistonvaraisesti.
Kukat eivät ole vain kauniita. Ne eivät ole vain juhlapöydän viimeinen silaus tai sisustuksen yksityiskohta. Ne ovat tunnelmaa, viestejä, muistoja, kohtaamisia ja joskus jopa pieniä käännekohtia ihmisten päivissä.
Joskus kukka sanoo: kiitos.
Joskus se sanoo: ajattelen sinua, olet tärkeä.
Joskus se sanoo: olen pahoillani.
Ja joskus se sanoo vain sen kaikkein tärkeimmän: minä huomasin sinut.
Kukkien ja kasvien merkityksestä hyvinvointiin pitäisi puhua paljon enemmän.
Meissä on kaipuu luontoon
Vaikka elämme kalenterien, näyttöjen, kiireen ja suorittamisen keskellä, ihminen ei ole pohjimmiltaan muuttunut mihinkään. Meissä on edelleen syvä tarve olla yhteydessä luontoon.
Tätä kuvataan biofilia-ajattelulla: ihmisellä on synnynnäinen taipumus hakeutua elävän luonnon äärelle. Se on helppo huomata omassakin arjessa ja olemisessa. Kun ympärillä on vihreää, kukkia, luonnon muotoja, pehmeyttä ja elävyyttä, hengitys vähän rauhoittuu ja mieli laskeutuu. Ei tarvitse lähteä metsään asti kokeakseen sen.
Joskus pieni maljakollinen kukkia riittää muistuttamaan, että elämässä on muutakin kuin suorittaminen.
Kauneus ei ole turhuutta
Liian usein ajatellaan, että kauneus on jotain ylimääräistä tai turhamaista. Jotain sellaista, joka tulee vasta sitten, kun kaikki “oikeat” asiat on hoidettu. Minä ajattelen, että kauneus on osa hyvinvointia.
Kun ihminen näkee jotakin omaa silmää viehättävää, pehmeää, herkkää tai elävää, sillä on merkitystä. Kukkien värit, muodot, tekstuurit ja tuoksut puhuttelevat meitä sellaisella tavalla, jota ei aina tarvitse edes osata selittää. Joskus riittää, että katsoo pionia, syreeniä tai kevään ensimmäisiä tulppaaneja ja tuntee, että olo vähän kevenee.
Kukat muuttavat tilaa – ja usein myös ihmistä
Tämän näen työssäni jatkuvasti. Kun tilaan tuodaan kukkia, jotakin tapahtuu heti. Ihmiset pysähtyvät. He katsovat. He tulevat lähemmäs. He kysyvät, koskevat varovasti, muistelevat mummolan pioneja tai sanovat, että voi miten ihana tuoksu.
Kukkien äärellä syntyy usein sellaista puhetta, jota ei muuten synnyisi. Pientä jutustelua, muistoja, yhteyttä. Minä kutsun sitä ”Kukka-small-talkiksi”.
Ja ehkä juuri siinä on yksi kukkien suurimmista voimista. Ne eivät vaikuta vain siihen, miltä tila näyttää. Ne vaikuttavat siihen, miltä tila tuntuu.
Tutkimuksissakin on huomattu, että kukat ja kasvit voivat lisätä myönteisiä tunteita, viihtyvyyttä ja hyvinvointia. Työympäristöissä vihreys on yhdistetty myös parempaan keskittymiseen ja työssä viihtymiseen. En ihmettele tutkimusten tuloksia; kun ympärillä on jotain elävää, olo on usein vähän enemmän elossa itsekin.
Itselle ostetut kukat ovat arjen lempeä ele
Minusta on ihanaa, että nykyään kukkia ostetaan yhä useammin myös itselle. Ei tarvitse odottaa juhlaa, merkkipäivää tai sitä, että joku toinen tuo kimpun. Kukkia voi hankkia ihan itse itselleen. Raskaan viikon jälkeen. Perjantaina. Palkkioksi. Lohduksi. Piristykseksi. Siksi, että haluaa kotiin jotakin kaunista.
Itselle ostetut kukat ovat mielestäni jopa yksi arjen viisaista valinnoista. Se voi olla pieni rutiiniteko, tapa vaihtaa työstä vapaalle, tapa sanoa itselle, että nyt riittää, nyt saa hengittää. Kimppu pöydällä voi olla paljon enemmän kuin vain kimppu pöydällä.
Multa käsissä tekee ihmiselle hyvää
Kukkien hyvinvointivaikutus ei liity vain katsomiseen. Se liittyy myös tekemiseen.
Mullan tuoksussa, kasvien hoitamisessa, sitomisessa, leikkaamisessa ja käsillä tekemisessä on jotakin sellaista, mikä palauttaa ihmistä takaisin itseensä. Kun työntää sormet multaan, ei voi olla ihan yhtä aikaa sähköposteissa, uutisvirrassa ja to do -listassa.
Käsillä tekeminen rauhoittaa hermostoa eri tavalla kuin pelkkä istuminen. Se maadoittaa. Se hidastaa ajatuksia. Ja ehkä juuri siksi niin moni löytää kukista, puutarhasta tai kasvien hoidosta jotakin hoitavaa.
Puutarhan ei tarvitse olla iso tai täydellisesti viherpeukaloitu. Joskus riittää, että vaihtaa maljakkoon veden, nyppii kuivuneet lehdet pois tai istuttaa yhden pelargonin ruukkuun. Poimii kukan tai oksan maljakkoon.
Kukat kuuluvat ihan tavalliseen elämään
Ne kuuluvat ihan tavalliseen tiistaihin. Keittiön pöydälle. Eteiseen. Työpaikan taukotilaan. Mökille. Mummolle. Naapurille. Sille ihmiselle, joka on vähän väsynyt mutta yrittää silti. Puhutaan siis toisillemme ja itsellemme paljon kukkaa.
Ehkä juuri siksi ajattelen, että kukat kuuluvat ihan kaikille. Ei tarvitse tietää lajikenimiä, ei tarvitse osata asetella oikein, ei tarvitse “olla sellainen ihminen”, joka ostaa kukkia. Riittää, että haluaa ympärilleen jotain elävää, kaunista ja hyvää.
Pieni ele voi kantaa pitkälle
Palaan edelleen mielessäni siihen ruokalan isäntään ja niihin tulppaaneihin.
En kuvittele kukkien ratkaisevan läheskään kaikkea, mutta joskus ne avaavat jotakin. Pehmentävät ja loiventavat, tuovat valoa sellaiseen kohtaan, jossa joku on ehkä ollut pitkään vähän näkymätön. Minulle floristin työ onkin lopulta paljon muutakin kuin kukkia. Se on tunnelmien rakentamista ja arjen kaunistamista. Se on sitä, että joskus voi ojentaa toiselle ihmiselle nipun tulppaaneja ja huomata, että niiden mukana siirtyy jotakin paljon suurempaa. Lämpöä, arvostusta ja huomatuksi tulemisen.
Huomataan toisemme <3
Aurinkoista kevätviikkoa toivottaa Saija//
Ps. Postauksen upeat kuvat Carita Palmqvist