Pampaheinää me halutaan!

Etusivu  |  Saijan Blogi   |  Pampaheinää me halutaan!

Pampaheinää me halutaan!

Tämä koristeheinä (Cortaderia selloana) on ollut muutaman vuoden hittituote sisustuksessa. Se tulee meille yleensä Hollannista, mutta kyllä sitä voi kasvattaa myös koto-Suomessakin. Tätä haluttua koristeheinää saa nyt meidän verkkokaupastakin. 

Tämä vuonna Hollannissa oli “huono pampaheinävuosi”  koska siellä kuulemma satoi enemmän. Itse olen ostanut muutaman mukulan jostain puutarhamessuilta keväällä, mutta se ei kyllä ihan pampaheinäksi asti kasvanut puutarhassani. Kaunis ruohotupsu kuitenkin. Sen sijaan Helsingin talvipuutarhassa oli tänä kesänä(kin) upeat istutukset, joita somisti mm. komeat pampaheinät. Eli ilman muuta kannattaa kokeilla myös kesällä puutarhakasvina.

Pampaheinä kattauksessa

Tämä syksyinen kattaus on koottu pieniin tuikkukippoihin, Sinertävä hortensia, vihreä revonhäntä ja valkoinen kuismanmarja saa kivaa rouheutta heinistä. Pampaheinä myydään usein tuoreena,mutta kuivuu kauniin vaaleanruskeaksi ja pörhöiseksi.

Käytä hyväksesi pituutta

Pampaheinät ovat korkeita, ne sopivat kauniisti vaikka lattiamaljakkoon. Koska vettä ei tarvita, voit huoleti käyttää astioina melkein mitä vain sisustukseen sopivaa. Tässä puuvillan oksat on yhdistetty korkeisiin heiniin.

 

Lasin sisälle talvinen tunnelma

Voit koota kivan kollaasin korkean lasin sisälle erilaisista kuivista ja kuivuvista materiaaleista. Pampaheinä on tässä saanut kaverikseen olkikukkia, koivunoksia, puuvillaa, ruskeaksi maalatun oksan sekä kullanvärisiä marjoja.

Heinät riviin

Raikas ja yksinkertainen koristelu voisi olla vaikka putkimaljakoihin asetellut eukalyptukset ja pampaheinät sekä muut pikkuisemmat luonnon- tai kukkakaupan viljellyt heinät. Tämä eukalyptus Baby Blue lajike on kasvutavaltaan “jäykkää” ja kuivuu sellaiseksi helposti. Asettelet sen vain maljakkoon.

Kranssin täydellinen somistaja

Tämän hetken trendikkäin kranssi on lennokas ja epäsymmetrinen. Kietaise kimppu käteesi ja kiinnitä se ohueen kranssipohjaan. Tässä koristeessa ei ole pampaheinää, mutta oikein hyvin voisi olla, Voit muuten kurkata meidän IGTV:stä tämän kranssin teko-ohjeen.

Väriä elämään

Värjätyt kuivakukat tekevät taas uutta tulemistaan, niin myös pampaheinissä löytyy kirkkaita, värikkäitä yksilöitä. Miten olisi petroolinsininen? Itse haaveilen vaaleanpunaisesta.

Mukavaa torstaita kaikille!

Saija//

 

 

 

 

 

 

EDELLINEN

Lila syksyn morsiuskimpussa ja neljä pientä

SEURAAVA

Isänpäiväkimppu

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

X