Mistä kaikki alkoi – Järvenpään Kukkatalon ensimmäiset vuodet

Järvenpään Kukkatalo täyttää marraskuussa 35 vuotta. Kyllä! Vuodet ovat kiirineet hurjan nopeasti. Minä olin 19 ja Joonas pari vuotta nuorempi, kun ryhdyimme yrittäjiksi. Voi sanoa, että meidän yrittäjätarinassamme kaikki on mennyt vähän nurinpäin, ensin tuli yrittäjyys, sitten ammattitaito ja osaaminen vuosien karttuessa. Mutta asenne ja halu meillä on ollut alusta asti, vaikkakin itse olin kuvitellut, etten missään tapauksessa ryhdy kukkakauppiaaksi. Niin se mieli muuttui ja taaksepäin katsoessani, en haluaisi tehdä mitään toisin.

 

Vaikeasta tilanteesta syntyi uusi alku

Vanhempamme Mikko ja Mari perustivat kukkakauppa Kellokukan Kellokoskelle vuonna 1978.  Ensin Ruukin eli Kellokosken tehtaan kasvihuoneisiin ja sitten Säästöpankin viereen. 1988 avattiin Alhotielle uusi ja uljas Kellokukka vastarakennetussa kiinteistössä. Sitten tuli lama, kaksi devalvaatiota ja vanhemmilla valuuttalainoja, ja Kellokukan tarina päättyi.
 

 

Veljeni Joonas on aina ollut äärimmäisen yritteliäs. Joonaksella oli kouluvaatteet ja työvaatteet. Kun hän tuli koulusta, hän vaihtoi työvaatteet ja usein suuntasi töihin isovanhempiemme perustamalle puutarhalle, jonka naapurissa asuimme Mäntsälän Ohkolassa. Jo alakoululaisena hänellä oli myös omat bisneksensä. Ohkolan kylällä 10-vuotias yrittäjä alkoi myydä kesäkukkia ja pääsiäisenä hän viljeli raeruohoa, jota Tapani-setä myi kukkakauppiaille tukkutorilla. 16-vuotiaana Joonas aloitti kukkatalolla puutarhamyymälässä käytyään kauppaopistoa muutaman kuukauden.  

Minä valmistuin ylioppilaaksi marraskuussa 1991, mutta lukion ohella olin myös kukkatalolla töissä. Päätös alkaa yrittäjäksi heti vanhempien konkurssin jälkeen oli melko luonteva, eikä päätöstä varmasti silloin kovin syvällisesti pohdittukaan. Perheemme taloudellisesta tragediasta huolimatta meille tarjoutui mahdollisuus, johon tartuimme täynnä intoa ja itsevarmuutta.

 
Uskallusta toi tieto, ettemme olleet yksin. Kukkatalossa oli jo tuolloin osaavia ja sitoutuneita ihmisiä töissä, joiden vankan ammattitaidon ja innostuksen avulla pystyimme aloittamaan yrittäjinä. ”Alkuperäisistä” työntekijöistämme vieläkin mukana ovat Anne sitomossamme sekä Maija ja Pirkko tarvittaessa sesonkeina. Asta käy moikkaamassa meitä lähes päivittäin.
 
Alkuaikoina meillä oli töissä mm. Asta, Anne, Maija, Riitta K. ja Pirkko floristeina ja puutarhureina. Toimistoasioista huolehti Riitta T.  Mikko-isä toimi hautaustoimistossamme, se sijaitsi Sibeliuksenkadulla Järvenpään keskustassa, nykyään Järnefeltinkadulla. Meillä oli myös lounasravintola ja pitopalvelu, joissa oli 4–5 henkilöä. Yläkerran juhlatilassa juhlittiin häitä ja vietettiin muistotilaisuuksia, lounasta tarjoiltiin ja toimitettiin jopa 100 henkilölle. Kukkatalon palvelu oli siis jo tuolloin todella kokonaisvaltaista; kukkakauppa, puutarhamyymälä, hautaustoimisto ja pitopalvelu.
 
 
Ensimmäiset vuodet olivat työntäyteisiä, eikä nuorina yrittäjinä varmasti aina osattu edes pelätä kaikkea sitä, mitä olisi voinut tapahtua. Opettelimme yrittämistä, johtamista ja kukka-alaa käytännössä yhdessä kokeneen henkilökunnan kanssa. Meillä oli valtavasti opittavaa, mutta myös rohkeutta, intoa ja vahva halu saada yritys menestymään.
 
Näistä lähtökohdista alkoi rakentua nykyinen Järvenpään Kukkatalo. Seuraavassa blogin postauksessa osassa kerron, kuinka toiminta on 35 vuoden aikana kasvanut, muuttunut ja välillä myös palannut lähemmäksi juuriaan.

Vastaa