
Kun yrityksellä on takanaan 35 vuotta, matkan varrelle mahtuu tietenkin lukemattomia muutoksia ja käännekohtia. Jälkikäteen jotkut niistä näyttävät suuremmilta kuin toiset. Ne ovat muovanneet Järvenpään Kukkatalosta vähitellen sellaisen kuin se tänä päivänä on.
Tilat muuttuneet vuosien mukana
Yksi tärkeimmistä ratkaisuista oli se, että päätimme panostaa entistä enemmän kukkasidontaan ja tehdä tilaustöille kunnolliset työtilat. Aikaisemmin tilauksia sidottiin puutarhamyymälän takahuoneessa ja välillä jopa myyntitiskillä asiakkaiden keskellä.
Kun kiinteistössä aiemmin toimineen kahvilan ja ravintolan tilat tulivat omaan käyttöömme, saimme kukkasidonnalle kokonaan uudenlaista tilaa. Sitomo oli ensin nykyistä pienempi, mutta vuoden 2010 remontista lähtien se on ollut suunnilleen nykyisen kokoinen.
Vuonna 2010 koko myymälä kokikin yhden historiansa suurimmista muutoksista. Pinnat uusittiin ja muun muassa keskellä myymälää olleet suuret portaat muutettiin. Talo on vuosien aikana elänyt jatkuvasti sen mukaan, mihin olemme tarvinneet lisää tilaa ja mihin suuntaan toiminta on kasvanut.
Myös hautaustoimistomme on ollut kiinteä osa yritystä aivan alusta asti. Nykyisin toimisto sijaitsee Järvenpään keskustassa Järnefeltinkadulla. Sinne se muutti vuonna 2015 aiemmista tiloistaan Sibeliuksenkadulta.
Kukkakoulusta tuli paljon enemmän kuin kurssitila
Vuonna 2018 remontoimme myös Kukkakoulun tilat. Kukkakoulusta on sen jälkeen kasvanut vuosi vuodelta tärkeämpi osa toimintaamme.
Omia, kaikille avoimia Kukkakouluiltojamme järjestetään säännöllisesti ja niiden aiheet vaihtuvat sesonkien mukaan. Tilauskursseille tullaan työyhteisön kera, ystävien kanssa tai vaikkapa polttariporukalla. Opettajamme myös matkustavat pitämään kursseja yritysten omiin tiloihin.
Kukkakoulun tila on nykyään paljon muutakin kuin paikka kukkakursseille. Sitä vuokrataan myös esimerkiksi perhejuhliin ja muihin yksityistilaisuuksiin. Se on todella kaunis ja viihtyisä sekä muuntautumiskykyinen.
Yrityksemme perusrakenne on säilynyt vuosikymmenten ajan yllättävän samanlaisena: kukkakauppa, puutarhamyymälä ja hautaustoimisto. Niiden rinnalle ovat kuitenkin kasvaneet kaksi yhä tärkeämpää aluetta: yritysmyynti ja Kukkakoulu.
Kukkia Järvenpäästä koko pääkaupunkiseudulle
Kuten yksityisille asiakkaille niinikään yrityksille olemme toteuttaneet kukista elämyksiä aina: asetelmia toimitiloihin, messuille, juhliin ja erilaisiin tapahtumiin. Varsinkin 2000-luvulla yritysmyynnistä on kuitenkin kasvanut aivan uuden kokoluokan osa toimintaamme.
Nykyään toimitamme kukkia lähes päivittäin Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle. Meillä on ihania sopimusasiakkaita, joille saamme suunnitella viikoittain vaihtuvia leikkokukka-asetelmia ja kimppuja sekä tehdä vuodenaikojen mukaan vaihtuvia ruukkukasvi-istutuksia.
On hienoa ajatella, kuinka matka on kulkenut siitä, että sidoimme kukkia puutarhamyymälän takahuoneessa siihen, että tänä päivänä meillä käsityönä tehdyt sidontatyöt lähtevät lähes päivittäin eri puolille pääkaupunkiseutua. Kuinka pikkutyttönä ihailin Finlandia-talon suuria saleja ja nyt saan kukittaa sitä!
Kilpaileminen on vienyt ammattitaitoa eteenpäin
Muistan edelleen elävästi ensimmäiset kukkasidontakilpailuni. Ne olivat Helsingin avoimet vuonna 1997 Helsingin Messukeskuksessa. Silloin kilpailut voitti aina Jouni Seppänen tai Elise Anttinen, suomalaisen floristiikan superstaroja.
Oma sijoitukseni ei kuitenkaan ole se, mikä tuosta päivästä jäi tärkeimpänä mieleen. Muistan ajatelleeni, että opin niiden muutaman kilpailutunnin aikana enemmän kuin ehkä koko siihenastisen ammattiurani aikana.
Kilpailutilanteessa keskittyminen on aivan erilaista kuin tavallisena työpäivänä. Aivot tuntuvat toimivan eri intensiteetillä. Syntyy oivalluksia – tai vähintään niitä erittäin hyödyllisiä oivalluksia, että näin ei ainakaan kannata tehdä.
Kilpaileminen on myös valtavan luovaa. Kilpailutöissä voidaan rakentaa suuria kokonaisuuksia ja miettiä tarkasti rakenteita, muotoja, värimaailmaa ja kukkalajikkeita. Ajatuksen saa viedä paljon pidemmälle kuin tavallisessa tilaustyössä.
Toisaalta sama luovuus on läsnä arjessakin. Meillä on ihania asiakkaita, jotka antavat floristille vapautta tehdä ja luottaa omaan näkemykseensä. Juuri silloin syntyy usein kaikkein hienoimpia töitä.
Olemme myös aina kannustaneet henkilökuntaamme osallistumaan kukkasidontakilpailuihin. Kilpailuista on kertynyt vuosien varrella paljon arvokasta kokemusta – ja myös menestystä.
Floristimestarimme Eine-Maria Nieminen sekä aiemmin meillä työskennellyt Hanna Vehkalampi, joka toimii nykyisin omassa yrityksessään, ovat molemmat kilpailleet menestyksekkäästi sekä Suomen mestaruuskilpailuissa että Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.
Kilpaileminen ei ole meille ollut vain yksittäisten floristien henkilökohtainen asia, vaan osa koko työyhteisön ammatillista kehittymistä. Kilpailuista saadut ideat, tekniikat ja oivallukset kulkeutuvat myös arjen tekemiseen ja muiden floristien käyttöön.
Vuonna 2023 sain osallistua Manchesterissa järjestettyyn Interflora World Cupiin. Se oli henkilökohtaisesti oman kilpailu-urani suurin tapahtuma, mutta samalla myös Järvenpään Kukkatalolle valtava kokemus ja näkyvyyden paikka.
Kilpailemisessa yksi kaikkein hienoimmista asioista on ollut huomata, kuinka asiakkaamme elävät siinä mukana. Olen monta kertaa kokenut, kuinka aidosti ylpeitä ja onnellisia asiakkaamme ovat olleet kilpailumenestyksestämme tai suurista koristeluista, joita olemme toteuttaneet.
Voi melkein sanoa, että olemme asiakkaidemme kanssa samaa joukkuetta. Vuosien aikana ympärillemme on muodostunut yhteisö, jossa onnistumisista iloitaan yhdessä.

Tunnustuksia matkan varrelta
Yrityksen historiassa erityisiä hetkiä ovat tietenkin olleet myös saamamme tunnustukset. Vuonna 2013 meidät valittiin vuoden yrittäjäksi ja seuraavana vuonna vuoden kukkakauppayritykseksi. Arvostamme näitä huomionosoituksia edelleen valtavasti.
Yksi aivan toisenlainen käännekohta oli korona-aika. Se pakotti miettimään toimintaa nopeasti uudella tavalla. Verkkokauppa sai aivan uuden merkityksen ja samalla syntyi verkossa toimiva Kukka-akatemia.
Korona oli vaikea ja poikkeuksellinen aika, mutta samalla se osoitti, kuinka nopeasti pieni yritys pystyy tarvittaessa muuttumaan.
Kukat ovat samoja – ja maailma niiden ympärillä aivan erilainen
35 vuodessa kukkien merkitys ihmisille ei ole kadonnut mihinkään. Sen sijaan niiden ostamisen tavat ovat muuttuneet.
Aikaisemmin kukkia ostettiin ehkä nykyistä selvemmin tiettyihin elämäntilanteisiin: syntymäpäiväksi, hautajaisiin, osanottoon, vauvaonnitteluksi tai kylään vietäväksi. Näihin hetkiin kukkia ostetaan edelleen, mutta niiden rinnalle on tullut paljon arkisempaa kukkien käyttöä. Kukkia ostetaan kotiin, sisustukseen ja ihan vain omaksi iloksi.
Myös valikoima on muuttunut valtavasti. Silti on hauska huomata, että monet vanhat suosikit ovat edelleen voimissaan. Ruusu ja neilikka ovat kulkeneet kanssamme vuosikymmenestä toiseen.
Yksi kukka-alaa voimakkaasti muuttanut asia oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995. EU:n sisämarkkinoiden myötä kukkien ja kasvien hankkiminen muista EU-maista helpottui merkittävästi. Erityisesti Hollannin valtavan kukkakaupan ja kukkahuutokauppojen valikoimat tulivat aivan uudella tavalla suomalaisten kukkakauppojen ulottuville.
Ennen tätä kotimaiset leikkokukkaviljelijät olivat valtavan tärkeä osa kukkakauppojen valikoimaa. Suomessa kasvatettiin paljon esimerkiksi ruusuja, krysanteemeja, gerberoita, liljoja ja leikkovihreitä sekä kesäisin suuri määrä erilaisia sesonkikukkia.
Tuontikukkien suurempi valikoima ja hintakilpailu muuttivat alaa nopeasti. Kotimainen leikkokukkaviljely väheni vuosien aikana voimakkaasti ja moni pitkään toiminut viljelijä lopetti.
Nyt kehityksessä näkyy kiinnostava uusi kierros. Viime vuosina avomaalla kasvatetut lähikukat ovat nousseet jälleen kiinnostuksen kohteeksi, ja Suomeen on syntynyt paljon pieniä kukkaviljelijöitä. Asiakkaita kiinnostavat kukkien alkuperä, sesongit ja paikallisuus ehkä aivan eri tavalla kuin vielä joitakin vuosia sitten.
Tavallaan siis mikään ei ole muuttunut – ja samalla lähes kaikki on muuttunut.
Kukkia tarvitaan edelleen elämän suuriin hetkiin, mutta niiden rinnalla niitä ostetaan yhä enemmän arkeen, omaan kotiin ja itselle. Kukkakauppaan tullaan edelleen tiskin ääreen, mutta samalla tilaus voidaan tehdä verkkokaupasta keskellä yötä. Inspiraatiota haetaan somesta ja maailmalta, ja asiakkaalla saattaa olla puhelimessaan kuva kukasta tai tyylistä, jonka hän on nähnyt toisella puolella maailmaa.
Kaiken tämän keskellä meidän perustehtävämme on kuitenkin säilynyt yllättävän samanlaisena kuin 35 vuotta sitten: tehdä kukista kauniita ja merkityksellisiä asioita ihmisten elämän eri hetkiin.
Olisi niin paljon kerrottavaa ja paljon unohtunutkin, ihana on ollut kuitenkin saada rakkailta asiakkailta muisteloita menneistä vuosista.
Saija//

