Kategoria: leikkokukat

Pääsiäinen tulee, oletko valmis?

Kiirastorstai on jo vielä arkipäivä, mutta pitkäperjatantaina jo rauhoitutaan pääsiäisen viettoon ja juhlaan. Minulle pääsisäinen on aina ollut merkityksellinen kuten joulukin. Pidän erityisesti siitä, että arki pysähtyy ja kodin saa koristella joka nurkasta munilla, oksilla ja höyhenillä. Sekä tietenkin kukkasilla. Lasten harrastukset pysähtyvät ja aikataulut höllentyvät. Syödään hyvin ja katetaan pöytä kauniisti. Meillä on perinteisesti…

Kukkamandala Värinää-taideviikoilla

Mikä Värinää? Värinää-viikkoja on ensimmäisen kerran vietetty 2003. Tapahtumiin ja konsertteihin on aina vapaa pääsy, eivätkä taiteilijat ota palkkioita. Mukaan on mahtunut konsertteja, taidenäyttelyitä ja poikkitaiteellisia tapahtumia. 14.3 järjestetyssä tapahtumassa ”Kirkkaasti loistaa kuu”, japanilaisia varhaisia tankarunoja lausuivat Eevamarja Luode-Salonen ja Leena Mäkitalo. Äänimaisemia loivat Hanni Autere, Erja Unkari ja Marjo Poijörvi. Tekstiiliteos on Marjo Poijärven…

Kukkiva Pääsiäisbrunssi

Ajatus ravintolasta kasvihuoneessa ei olisi yhtään hassumpi. Meillä on kasvihuone, muttei ravintolaa. Meillä Järvenpäässä on toki hyviä ravintoloita, mutta brunssitarjonta on aika pientä viikonloppuisin. Näissä mietteissä syntyi ajatus Kukkivasta Pääsiäisbrunssista, palmujen katveessa shampanjaa nauttien. Ja semmoinen me saatiinkin! Nimittäin Festa Zannoni loihti meille upean sunnuntaibrunssin viime viikonloppuna Kukkatalolle. Kuohuvaakin oli ja ruoat olivat kyllä mitä…

Gerbera Pasta Carbonara ja muita kukkaherkkuja kevätpöytään

Nyt mennään jo kovaa vauhtia kohti valoisampaa ja kevättä. Kukat vaihtuvat pastellin värisiksi ja vaivihkaa myös mennään keltaisella pääsiäistä kohti. Kevätkimppu on vihreä, höystettynä vaalean keltaisella. Oksat ja risut pilkottavat sulavien hankien alta ja vähän helpommin pääsee iltalenkillä pari pajunoksaa taittamaan. Siksi ne oksatkin näyttävät niin kivoilta kotona ja kimpuissa. Kimpussa on pajunkissoja ja kirsikanoksia,…

Naistenpäivä – kukkia, Kukkakirjaa, kuohuvaa

Tänään juhlittiin meitä kaikkia naisia sekä yhden naisen unelman täyttymistä kun Kukkakirja julkaistiin. Aamu alkoi Mtv:n Huomenta Suomessa, jonne olin kutsuttuna yhdessä kirjailija Mari Mörön kanssa. Mari on kirjoittanut puutarha-aiheisen Kukkanuottasilla kirjan, joka niinikään ilmestyi tänään.  Studiossa oli myös vallan hurmaava Tv-koira Sini, joka kuulemma vietti tänään Nartunpäivää 🙂 Iltapäivällä juhla jatkui Järvenpäässä kuohuvan, kukkien,…

Kukkakirja tuli painosta, se on täällä!

Tätä päivää on odotettu ja tänään vihdoin postimies toi kirjoja meille! Jihuu! Kukkakirja on Otavan kustantama ja Maru Lemmetyn kuvaama kirja, jonka toivon inspiroivan sinua. Jo pelkästään kuvillaan (kiitos upea Maru) mutta toivottavasti myös ottamaan rohkeasti “sekarit” ja kukkaveitsi käteen ja kokeilemaan kuinka helppoa ja ennenkaikkea mukavaa tämä floristin työ on. Tule mukaan! Haluan esitellä…

Kevään vihreä kattaus ja helppo idea asetelmaan

Kevät on täällä! Ja maaliskuu, mahtavaa! Kevään väri on vihreä ja siitä inspiroituneena syntyi tämä helppo asetelma, jonka jokainen meistä osaa ihan varmasti tehdä. Astiana on lasivati, tässä noin 25 cm halkaisijaltaan ja suunnilleen 6 cm korkea. Tarkoitukseen sopii mikä vain lasiastia tai kippo, ei sen tarvitse edes olla läpinäkyvä. Kukkina tässä on käytetty anemonea,…

Kukkakylpy

Olisiko mitään luksuksempaa kuin yllättää ystävä tai puoliso kukkakylvyllä? Tässä olisi helposti toteutettava idea, laajuuden voi itse päättää. Olipa ammeessa sitten vain muutamia terälehtiä tai seinään teipattu tuhansia kukkia, on lopputulos aivan varmasti sykähdyttävä. Minusta ainakin olisi aivan mahtiajatus hiihtopäivän päätteksi, kuuma kylpy kukkasille, jes. Tämä hiihtolomaviikko onkin saatu olla auringon helliminä ja somevirrasta päätellen…

Ystävykset ja ystävänpäiväkimput

Huomenna 14.2.2018 vietetään Ystävänpäivää. Minulla oli ilo saada vieraakseni huippufloristi Pirjo Koppi. Pirjo on menestynyt kukkasidonnan kilpailuissa ja kiertääkin nykyään maailmaa haluttuna opettajana ja esiintyjänä. Me olemme Pirjon kanssa niinikään tavanneet ensi kertaa kilpailuissa ja sittemmin koulun penkillä kun opiskelimme floristimestareiksi Kempeleessä. Pirjon kanssa sidoimme tänään ystävänpäiväkimput ja koska Pirjo on Pink Lady hänen kimppunsa…

Kukkalegginsit innoittajana

Inspiraatio kukkakimppuun voi tulla materiaalista eli kukista, jostain tietystä kuvasta tai maalauksesta, ihmisestä tai vaikkapa vaatekappaleesta! Nyt minua inspiroi valtavasti Pietamon kukkalegginsit, joissa seikkailee anemonea, leinikkiä, orvokkia ja helmihyasinttia. Pietamo on vuonna 2016 perustettu tamperelainen vaatemerkki, ompelimo ja kankaiden erikoismyymälä ja mm. nämä legginsit löytyvät Vaatepuusta Vaatepuuhan taas on järvenpääläinen vaatelainaamo joka ihan pian myös…