Toukokuun viimeiset ihanat päivät!

Oletko aamulla aikaisin käynyt ulkona ja haistellut miltä ulkona tuoksuu? Huomasitko kotiin ajaessasi, että puut ovat suorastaan räjähtäneet lehteen. Vihreys on vallannut maiseman. Ja sitten vielä illat, lämpö tuntuu uskomattomalta ja linnut laulavat taukoamatta. Olen myös monena aamuna herännyt lintujen lauluun, joka ikkunan läpikin kuuluu. Toukokuun lopun tunnelma on lupaus pitkästä tulevasta kesästä, valoa ja tunnelmasta nauttimista.

Pieni (tai isompikin) vihreä nurkka tekee ihmeitä

Kaikilla ei ole isoa puutarhaa, mutta monella on pieni parveke tai terassi, ovenpieni tai ikkunalauta. Ne muuntuvat kesäiseksi keitaaksi jo muutamalla kasvilla ja ruukulla. Voit yhdistellä kesäkukkia, yrttejä, monivuotisia köynnöksiä tai vaikka tomaatintaimen.

Juhlan aika

Ensi viikolla juhlitaan myös monessa kodissa valmistujaisia. Ylioppilaat ja koulunsa päättävät ovat juhlien keskipisteenä. Extrasilauksen juhlaan tuovat myös kukat; kesäiset kimput ja asetelmat. Juhlan sankaria on myös kiva muistaa kukkasin. Opettajaakin on ilo myös muistaa, kukkalahja on ekologinen ja aina ihanan persoonallinen.

Alla muutamia ideoita perinteisten kimppujen ja asetelmien lisäksi. Ilmapallo kukkasin koristeltuna, kuohuviinipullon koristelu, sankarin nimikirjain kukitettuna tai ihana orvokit kakun koristeena.

Vastaa