Viisi valintaamme joulukotiin

Etusivu  |  Koodi: Koti   |  Viisi valintaamme joulukotiin

Viisi valintaamme joulukotiin

Keräsimme viisi vinkkiä, joiden avulla viimeistelet onnistuneen vuoden viimeisen kuukauden.

Joulun tunnelmaa Kukkatalolla

Joulun tunnelmaa Kukkatalolla

  1. Olet ansainnut kukan

Loppuvuosi on kiivasta kukkasesonkia. Perinteisten joulukukkien, amaryllisten, hyasinttien ja joulutähtien lisäksi jouluruusut sekä tulppaanit ja muut leikkokukat ovat suosittuja. Joulukukat ovat kestäviä ja helppohoitoisia, niistä on iloa pitkään. Kodin lisäksi kukilla ilahdutetaan anoppia, naapuria, ystävää tai opettajaa. Tarvittaessa Järvenpään Kukkatalossa tehdään myös jouluiset asetelmat ja kimput toiveiden mukaan tai huolehditaan juhlatilaisuutesi kukista.

Jouluinen asetelma

  1. Valoa vuodenaikaan

Päivät ovat lyhimmillään ja luonnonvaloa vähän. Iloa eloon pimeyden keskellä saa erilaisilla kauniilla valosarjoilla – nimitettäköön niitä nyt vaikka kausivaloiksi, niin ei haittaa, vaikka valot olisikin asentanut paikalleen jo lokakuussa ja poistaminen venyisi hiihtolomaan. Ulkokäyttöön soveltuvien valojen parhaan paikan päättämisessä kannattaa käyttää mielikuvitusta: viime vuonna ne olivat kieputettuna kaiteeseen, tänä vuonna voit hankkia ruukkuun sypressin, johon valot saa kauniisti. Kokeile myös kranssia tai lyhtyä. Led-valot eivät kuumene ja ajastimen avulla saat valot kytkettyä automaattisesti päälle ja pois.

Valoa jouluun

  1. Vihersisustaminen

Vihersisustaminen on ollut nouseva sisustustrendi. Kasvit ovat osa sisustusta. Viherkasveista on tarjolla esimerkiksi upeita raidallisia tai punalehtisiä vaihtoehtoja. Tuoreet yrtit piristävät keittiötä ja kotikokki saa niistä helposti makua ruokiin. Viherseinät, amppelit ja suuret ruukut ovat suosittuja. Järvenpään Kukkatalosta saa myös bloggaajien suosikin, huonekuusen!

Vihrerkasvi

  1. Joulun värit

Joulun värin ei tarvitse enää olla punainen, vaikka se jouluvärinä pintansa pitääkin. Ikimuodikkailla valkoisella ja mustalla saa myös loihdittua upean joulutunnelman. Niiden ohella myös harmaan sävyt sopivat yhteen monien muiden värien kanssa. Joulun tunnelmaa tekevät itseoikeutetusti myös hopean ja kullan sekä trendikkäät kuparin ja metallin sävyt. Olisiko joulusi kuitenkin tänä vuonna vaaleanpunainen tai turkoosi? Myös ne soveltuvat myös joulun aikaan!

Vaaleanpunainen joulu

  1. Kynttilät ja tuikut

Moni sytyttää kynttilät joka ilta pimeänä vuodenaikana, ja viimeistään joulupöydässä niillä on paikkansa. Kynttilät sopivat arkeen ja juhlaan, ja näppärä tee-se-itse-ihminen tekee niitä itsekin. Kynttilät ovat myös hyvä pieni lahja. Järvenpään Kukkatalon valikoimasta löydät niin pöytäkynttilät kuin tuikutkin. Muistathan, ettet jätä kynttilöitä koskaan palamaan yksin ilman valvontaa. Älä myöskään sijoita tuikkuja eli lämpökynttilöitä liian lähekkäin, sillä ne kuumenevat kovasti. Lyhtyjen ja tuikkuastioiden valinnassa kannattaa suosia paloturvallisia malleja ja välttää rusetteja ja koristeita.

Tuikkuja

Ja me toivotam…

Touhuamisen ja ilahduttamisen ohella joulunaika on myös oivallinen hetki rentoutua, vietät joulun sitten kokoontuen rakkaimpien pariin tai rauhoittuen itseksesi. Siivoamattomat nurkat eivät haittaa, kun vähentää valaistusta ja sytyttää muutaman kauniin kynttilän tunnelmaa luomaan. Nauti itsellesi sopivalla tavalla!

/Saara ja Järvenpään Kukkatalon väki

Tunnelmia

EDELLINEN

Puutarhasakset ruokapöydällä

SEURAAVA

Ilo irti pakkasesta: tee itse jäälyhtyjä

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

X