Ajankohtaista nyt: omenapuiden leikkaus

Etusivu  |  Koodi: Koti   |  Ajankohtaista nyt: omenapuiden leikkaus

Ajankohtaista nyt: omenapuiden leikkaus

Omenapuu

 

Oikea aika leikata omenapuut on helmi-huhtikuussa ennen lehtisilmujen puhkeamista. Erityisesti satoa tuottavia omenapuita kannattaa leikata säännöllisesti, jotta ne jaksavat tehdä hedelmiä oksien ja lehtien kasvattamisen sijaan. Liian tiheä puu ei saa myöskään tarpeeksi valoa.

Omenapuusta leikataan pystyyn ja suoraan alaspäin kasvat oksat, sekä sellaiset oksat, jotka osuvat muihin oksiin tai kasvavat sisäänpäin kohti runkoa. Myös mahdolliset juurivesat sekä kuivuneet ja huonokuntoiset oksat poistetaan. Perheomenapuuta leikatessa tulee huomioida, ettei leikkaa jotain lajiketta kokonaan pois puusta. Perheomenapuussa jokaiselle lajikkeelle jätetään yksi oma latva, mahdolliset kilpalatvat poistetaan.

Tutki puuta eri suunnista, sen muodon tulisi olla tasapainoinen. Nuoria oksia voi ohjata kasvamaan paremmassa kulmassa kiinnittämällä painoa oksaan, tietysti oksaa vahingoittamatta. Tarkista, ettei puu kasva liian korkeaksi, koska silloin sadonkorjuu hankaloituu.

Puu leikataan siten, että oksa poistetaan kokonaan, mutta oksakaulusta ei saa vahingoittaa. Oksasta ei jätetä tappia. Hyvillä välineillä leikkausjälki on siisti ja työskentely helppoa. Nuoret oksat leikataan oksasaksilla. Isommat oksat katkeavat siististi voimasaksilla, paksuimmat sahalla. Jos puu on korkea, voi ottaa avuksi penkin, tikkaat tai apuvarren leikkaustyökaluun. Tarvittavat välineet ja ohjeet saat Järvenpään kukkatalosta. Myös leikkaamiseen on saatavilla apua Järvenpään kukkatalon yhteistyökumppaneilta.

/Saara

EDELLINEN

This Month’s Fashion Picks

SEURAAVA

Keväisiä ideoita

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

X