elokuu 2019

Etusivu  |  2019  |  elokuu

Koulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelun

 

Tänään ja huomenna alkaa koulu viimeistään lähes kaikkialla Suomessa.

“Takaisin kouluun”- on iloinen asia ja siihen liittyy mukavaa uuden odotusta, puhtaalta pöydältä aloittamista ja myös jännitystä sekä monta erilaista, mielenkiintoista asiaa. Pienen ja isomman koululaisen ja opiskelijan iloksi hankitaan uusi reppu ja koulutarvikkeet. Oma huone tai opiskelijanurkkaus järjestetään viihtyisäksi ja sinne hankitaan uusia viherkasveja ja huonekaluja kenties.

Itiksessä koulun aloitus huomioitiin värikkäällä kukkaseinällä, johon oli koottu erilaisia koulun aloitukseen liittyviä tärkeitä juttuja värikkäiden kukkien ohella. Sieltä muutama värikäs fiiliskuva.

Koulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelun

Kukkaseinä on muuten oivallinen tapahtuman ja juhlan koriste. Blogista löytyy aiempi postaus vihreästä kukkaseinästä sekä kukikkaasta. JohanOnFitness blogista löytyy toteuttamamme hääjuhlan runsas kuvausseinä.

Koulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelunKoulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelunKoulun lakamisen kunniaksi kukkaseinä sai Back to school teemaisen koristelun

Meillä on myös tosi kivoja tarjouksia koulun aloittaneiden kannustukseksi ja viihtyisyydeksi. Lihansyöjäkasveja ja pieniä kaktuksia. Tervetuloa käymään!

Saija//

 

Maijan kukkakaulus on tehty vihreätä orkideasta ja neinistä.

Eikö ole upeita naisia!

Taannoisessa koulutuspäivässämme kuvasimme henkilökuntamme kukitettuna. Kukka-koristelut halusimme tehdä nimenomaan näyttävät ja häikäisevät kuten ovat ammattilaisemme myös työssään. Olen joka päivä kiitollinen tästä joukostamme. Kuvista puuttuu valitettavasti muutama suurenmoinen työntekijämme, kuten Tarja ja Mari, kesällä meillä on aloittanut Maiju sekä Joonas, yrittäjäkumppanini.

Kuvat on ottanut Maru Lemmetty, hiukset Kati Teirioja(One Hair), meikki Mari Aalto.

Ensimmäisessä kuvassa on Maija. Maija Uhrman-Kari on floristi ja puutarhuri ja työskennellyt meillä ihan alusta asti eli vuodesta 1991. Maija on ehtymätön ideoija ja tarkkailija sekä positiivinen hengenluoja. Maija työskentelee kesäkauden puutarhamyymälässämme ja vastuullaan on mm. kasvivalikoima.

Anne Yli-Viikari on yrityksessämme taianomainen tekijä. Annen vastuualueenaan on tilaussidonta, mutta välillä hän ilahduttaa naurullaan myös asiakkaitamme myymälän puolella. Annen käsissä syntyy upeita herkkiä surukimppuja ja hänen töissään on aina tunne mukana. Anne on yksi rakkaista kivijaloistamme eli alusta asti ollut meillä niin ikään.

Astan näyttävä hiuskoriste on erilaisista heinistä ja kukista koottu.

Kolmas tärkeä ja taitava floristimme sekä alkuperäiseen henkilöstöön kuuluva ihana ja taitava nainen on Asta Hartikainen. Astan väri- ja muotosilmä on vankkumaton ja kädentaito mieletön. Asta luo meidän työyhteisöömme rauhaa ja tyyneyttä levollisella olemuksellaan. Astan vastuualueena on pääsääntöisesti tilaussidonta ja valmiskimput.

Tämä aurinkoinen floristimestari ja Kukkasidonnan Suomen Mestari on Eine-Maria Nieminen eli Eikku. Eikku on sitomomme perustus ja vastaa siitä, että kaikki toimii. Eine-Marian vastaa myös hääsidonnastamme, mutta kukat ylipäätään kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Ai niin, ja nykyään myös ihana Olga-puudeli, joka aika ajoin myös sitomossamme käy vierailulla.

 

Paula Helander tuli aikanaan puutarhurin työssäoppimisen kautta ja sille tielle jäi, mikä on mahtavaa. Paula on palveluhenkinen puutarhuri ja hänen puutarhansa on ollut myös avoinna joskus yleisöllekin. Paula on myönteinen ja valoisa persoona ja työskentelee asiakaspalvelussamme. Hänet voi myös bongata ulkokasviosastoltamme ja hän on ehtymätön tietopankki, mitä tulee viherkasveihin ja ylipäätään kukkiin. Paulakin on ollut meillä jo vuodesta 1999.

Oi Elina Kerman! Saimme tämän energisen naisen joukkoomme vakituisesti vuosi sitten. Sitä ennen Elina oli kyllä ollut meillä työssäoppimassa ja elämä vei toisaalle, mutta iloksemme perhe muutti Järvenpäähän ja nyt Elina on myymälämme sielu. Kauniit esillelaitot ovat usein Elinan käsialaa. Asiakaspalvelussa saatat kuulla iloisen naurunremahduksen ja se kuuluu tälle savolaissydämiselle naiselle.

Marjo Silvonen on kuin Mona Lisa. Tämä maalauksellisen kaunis nainen tuli aikanaan floristiopintojen ohessa työssäoppimaan ja näin saimme tutustua häneen. Marjon floristiura on nousukiidossa ja hän oppii päivä päivältä taitavammaksi. Olemme olleet onnekkaita saadessamme työskennellä herkän ja ajattelevaisen Marjon kanssa. Nyt vietämme pian Marjon läksiäisiä, sillä muuton myötä Marjon floristin taitoja voi ihailla Nummelassa Kukkahuone finerillä.

Mirjami Hintsala eli Miia on vastavalmistunut floristi Keudasta ja tuli meille työssäoppimaan muutama vuosi sitten. Miia on asiakaspalvelun ammattilainen ja kehittyy päivä päivältä taitavammaksi floristiksi. Hänellä on iloinen ja toiminnallinen ote työhön. Miia on myös opastajana Kukkakoulussamme ja erityisen taitava kranssintekijä.

Inkaan olemme tutustuneet niin ikään opiskelujen myötä. Inka Nygren on tehnyt uran hotelli- ja ravintolamaailmalla, joten asiakaspalvelu on hänen sydäntään lähellä ja sitä ei voi olla huomaamatta. Inka on tarkka ja lempeä ja kuuntelee asiakasta herkällä korvalla. Inkan visuaalinen silmä on vertaansavailla ja olen iloinen, että floristiikka on kutsunut hänet luokseen.

Sini Kujala on artenomi ja visualisti, mutta nyt myös puutarhuriopiskelija. Sinin saimme viime syksynä joukkoome, kun etsimme osa-aikaista myyjää. Ja niinhän siinä kävi, että koulun penkki kutsui ja nyt hän imee itseensä kukkatietämystä Keudan Saarella. Ihan huippujuttu!

 

Sanna Rasku on nainen kuviemme ja visuaalisen ilmeemme taustalla. Sannan esteettinen silmä, kasvintuntemus, trendien seuraaminen ja markkinoinnin ammattitaito on vienyt viestintämme ja markkinointimme ihan uudelle tasolle. Ideoita pulppuaa ja vain murto-osa niistä ehditään totetuttaa. Sanna on puutarhatieteen maisteri ja visualisti ammatiltaan ja kirjoittanut kirjan Kaunista ja Vihreää. Sannaa voi myös seurata Kukkala-blogissa.

Heli Ukkonen on ihan tuore merkonomi ja hän tuli meille keväällä työssäoppimaan. Heli osoittautui niin taitavaksi ja innokkaksi oppimaan uutta, että halusimme hänet mukaamme. Heli tekee pääsääntöisesti myynnin assistentin työtä, mutta ihan myös kaikkea muuta apunani. On ihailtavaa ollut huomata, kuinka nuoret “milleniaalit” handlaavat aivan eri tasolla tietotekniset ja sosiaalisen median asiat.  Heli on myös markkinoinnista innostunut ja ideoita pulppuaa myös häneltä . On ollut loistavaa saada Heli joukkoomme.

Olen jokunen vuosi sitten kirjoittanut postauksen  työssäoppimisesta ja nyt kun tätä kirjoitan, huomaan jälleen kuinka tärkeä tapa se on työllistyä omalle alalle. Ehkä pienen pallon heitänkin nyt oppilaitosten suuntaan, että tekisimme vielä enemmän yhteistyötä, varsinkin kun nyt ammattikoulutuksen reformin myötä (2018 alusta) työssäoppimisen ja näyttöjen määrää työpaikoilla on pitänyt lisätä.

Saimme yhden miesmallinkin meille. Lasse Nieminen vastaa hautauspalvelustamme, joka sijaitsee Järvenpään keskustassa Järnefeltinkadulla. Lasse on alunperin ollut ravintola-alalla, mutta edellisen hautaustoimiston hoitajan Mikon jäädessä eläkkeelle jokunen vuosi sitten Lasse otti vastuulleen tämän osa-alueen. Lasse on rauhallinen ja empaattinen ammatissaan ja saa paljon postiivista palautetta. Usein rakkaan ihmisen poismeno on hämmentävä tilanne ja siihen liittyy monia kysymyksiä. Lasse auttaa kaikessa.

Riika Nick teki vuosi sitten haastatteun Lassesta ja aiheesta, se löytyy täältä.

Niinkuin alussa kerroin, näistä kuvista puuttuu moni yrityksemme tärkeä ihminen.  Joonas, Tarja, Maiju, Päivi, Atte, Sami, Mikko, Marge, Hanne.

Ilman teitä kaikkia ei olisi Järvenpään Kukkatalokaan tällainen yritys kuin se on. Kiitos!

Saija//

 

X