Monthly Archives: helmikuu 2019

Ikkunalauta tyhjäksi, tai siis täyteen kukkia!

Perjantaisiivouksen yhteydessä (olisi kiva) tyhjennetään tasot ja laitetaan tavarat paikoilleen. Joskus aikanaan kun kodissani kävi siivooja, oli suurin murhe aina siivota ennen kuin siivooja saapuu. Sittemmin rima alentui ja lopulta höllentyi. Nykyään en siivoa ennen siivousta. Mutta tykkään kuitenkin pitää tasot tyhjänä, jotta saan sinne paljon kukkia. Tykkään yhdistää ruukkuja, maljakoita, kasveja ja kukkia. Tämä…

Oodi tulppaaneille – osa 2

Oodin teatteri täyttyi innostuneista ihmisistä kun helmikuun ensimmäisenä Kauppapuutarhaliitto toi tulppaanit taloon. One more time; tunnelmia sidontanäytöksestä, kukkakimpputyöpajasta ja koristelusta. Oli mukava päivä, kiitos kaikille vielä kerran! Tämä kuva ja ilmeeni kertoo ainkain es Kuvat on ottanut Anu Pirhonen / Kauppapuutarhaliitto ja Eve Tervonen / Järvenpään Kukkatalo.

Paras tulppaaniaika – Oodi tulppaaneille osa 1

Tätä aikaa vuodesta muistellaan jopa juhannuksena eikä suinkaan suurten hankien ja paukkupakkasten vuoksi vaan tulppaanien. Kyllä. Me suomalaiset rakastamme tätä meidän lähes kakkoskansalliskukkaamme tulppaania. Ja miksipäs ei. Se viljellään Suomessa ja vaikkakin sipuli tulee usein Hollannista, puhutaan kotimaisesta kukasta. Suomessa viljellään noin 80 miljoonaa  tulppaania vuosittain eli 15 kpl jokaiselle ja se on paljon.  Lisää…

Kevään kukka- ja sisustusfiiliksiä Tukholman messuilta

Viikonlopun ilma on ollut varma merkki kevään tulemisesta! Sen huomaa myös täällä kukkakaupassa, sillä viherkasvit, esikot, helmililjat, tulppaanit, värikkäät leikkokukat, heinätkin kodin sisustukseen… kaikkea uutta halutaan, vähän vihreää ja raikasta kotiin. Tukholman messuilta me floristit voimme hakea kevään tunnelmaa joka tammikuu, Formex on kukkakauppojen, sisustusliikkeiden ja lifestylemyymälöiden ammattimessu kaksi kertaa vuodessa. Tässä teille kuvasatoa ja…

Korallinvärinen viherkasvi, vaaleanpunainen oksa ja persikka hyasintti

Eteisessä (meidän kotona) on yleensä KASA kenkiä, luistimia, mailoja, pipoja ja jääkiekkoja. Meidän eteisessä on myös pieni pöytä, johon voi laittaa kauniin asetelman, muutaman kukan ja kasvin. Todellisuudessa tähän kuvaan raivattiin kaikki muu tavara toiseen laitaan, mutta ainakin yhdessä kohdassa on kivannäköistä. (Kiitos Sanna, sait taas ihmeellisen kuvan aikaiseksi). Edes yhdessä kohdassa on hyggemäinen tunnelma….

Ystävänpäivänä kimppu kukkia ja leffaliput kahdelle – ja pari muuta ideaa

  Jos et ole vielä keksinyt millä ilahduttaisit ystävääsi, puolisoasi, siskoasi tai muuten vain tärkeää ihmistä, on meillä sinulle yksi loistava idea. Ystävänpäiväkimppu. Kukkakimppu ja leffaliput kahdelle <3 Studiot 123 on Järvenpäässä toimiva elokuvateatteri ja perheyritys joka täytti viime vuonna upeat 30 vuotta. Studioilla on aina uusimmat elokuvat ensi-illassa ja sinne on mukava ja helppo…