kukkakoulu Tag

Etusivu  |  Posts tagged "kukkakoulu"

Kiitos opettajalle Anna-Maija Kajanderille ja koko hienolle luokalle vierailusta.

Ohkolan koulun 5lk kävi retkellä meillä Kukkatalossa ja suunnitteli kukka-asetelmia äitienpäivän kunniaksi. Retki oli osa yrittäjyyskasvatuskurssia ja tehtävänä olikin suunnitella ja hinnoitella itsetekemä istutus. Keskustelimme myös yrittäjyydestä ja hyvä huomio lapsilta olikin, että siinä on paljon yhtäläisyyksiä opiskeluun ja harrastamiseen. Tekemistä pitää suunnitella, hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi pitää tehdä paljon töitä ja sen lisäksi tarvitaan innostusta ja positiivista suhtautumista asiaan sekä vastuunottoa.

Yrittämisessä mukaan tulee vielä raha-asiat. Juttelimme miten kaupassa tavaroiden hinta muodostuu ja miksi myös työlle pitää laskea käypä hinta. Lopuksi jokainen suunnitteli ja toteutti oman istutuksen, joka sopisi äitienpäivämyyntiin. Tavarat listattiin, katsottiin myös paljonko aikaa kului työn tekemiseen ja sen mukaan sille laskettiin hinta.

Yrittäjyyttä voi ja pitääkin siis löytyä elämän eri osa-alueilta, ei pelkästään siitä, jos omistat yrtyksen. Olet vastuussa oman ajan käytöstä ja tekemisestä, aikuisena myös saatat olla vastuussa muidenkin tekemisestä. Raha-asiat kannattaa suunnitella huolella ja miettiä kokonaisuus.

Saanko esitellä: Äitienpäivämallisto 2018 Järvenpään Kukkatalo XX Ohkolan koulun 5. Luokka. Valitettavasti monet olivat uniikkeja yksittäiskappaleita ja menivät heti kaupaksi kuin kuumille kiville, joten valikoima myymälässä näiden osalta on rajallinen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille!

Eetu suunnitteli leikkokukista värikkään asetelman.

Hinnan laskeminen oli vaativaa ja tarkkaa puuhaa, kuvassa Onni.

Meeri ja Helmi listaavat käytettyjä materiaaleja.

Citrusmetsä viimeistelyä vaille valmis.

Meeri ja Helmi käyttivät kekseliäästi tyylikästä nauhaa ruukun viimeistelyssä.

Leikkurit ja kukkaveiten käyttö käytiin läpi yhdessä.

Laskelma ja materiaalilistat korvasivat kurssin kokeen.

Sisun ja Tuukan istutus on nimeltään Citrusmetsä.

Helmin ja Meerin toinen istutus ”Pikku Kaktukset”

”Paratiisi” oli Onnin, Eemelin ja Veikan hieno taidonnäyte.

Kaunis aurinkoinen asetelma on nimeltään Ruusuteos, suunnittelijoina Ellinoora ja Maaria.

Leo teki hienon asetelman nimeltään ”Supersitrus”.

Keväinen unelma on tämä kaunis asetelma by Helmi ja Meeri.

Ellinoora ja Maaria olivat tyytyväisiä lopputulokseen.


Eetu ja ruusuasetelma, hieno!

Upeaa juhlapäivää kaikille!

saija//

Oli huikean hienoa olla osastollamme Kongressimessuilla, sillä tuskin kukaan käveli osastomme ohitse ihastelematta ja huokailematta. Kyllä kukilla voi saada ihmeitä aikaan!

Halusimme esitellä messuvieraille tilakoristelun mahdollisuuksia sekä Kukkakouluamme.

Kukilla voi tehdä melkein mitä vain. Vihreä seinä, viidakkotunnelmaa katosta roikkuvilla palmunlehdillä, kukkakollaasi buffetpöydällä logon väreissä, pieni viihdyke koulutuspäivän lomassa askartelemalla kukkakoruja tai vaikkapa ”kukkakuppikakkuja”, kuten messuvieraillamme oli mahdollista.

Kukkakoulu on palvelumme, jossa ihan jokainen voi ”laittaa sormet kukkiin” kirjaimellisesti. Tulemme asiakkaan luo mukanamme kaikki työvälineet ja tietenkin iso kasa kukkia. Floristi-opastajamme kertoo mitä ihanaa voit saada aikaan ja jokainen pääsee itse kokeilemaan kukkasidontaa. Eli Kukkakoulu on kukkien sidontakurssi siellä missä sinä haluat. Osallistujamäärä on täysin tiloista kiinni, jos ryhmä on suuri, meiltä tulee toinenkin floristi mukaan. Aihe voi olla keväinen trendikäs kukkakimppu tai pääseppele, ovikranssi tai leikkokukka-asetelma kesäjuhlien. Aiheita on vaikka millä mitalla. Tilat löytyvät myös meiltä Järvenpäästä ja samalla voi tehdä elämyksellisen retken liikkeeseemme.

Muutama viikko sitten eräänä perjantai iltapäivänä Kukkakoulumme matkusti Helsinkiin. Ryhmä toimistotyöntekijöitä nauttivat iltapalaa toimistolla ja heille oli yllätysohjelmaa luvassa. Kun ovet kokoustilaan sitten aukenivat, siellä odotti 20 maljakkoa kukkia ja kimppumateriaaleja. Illan lopuksi paikka oli täynnä mielettömän upeita kimppuja ja iloisia ihmisiä!

Kukilla voi saada ihmeitä aikaan!

 

Marge Reapalu ja Tiina Kiiskinen ovat pitkän linjan ammattilaisia ja kukkiin intohimoisesti suhtautuvia huippufloristejamme.

Messuilla tapasimme paljon ihania asiakkaita ja toivomme paljon yhteydenottoja, me olemme teitä ja tapahtumanne kukitusta varten!

Nähdään!

saija//

Kukkakoulussa oli vierailulla hurmaava 7-vuotias neitokainen. Linnea halusi kokeilla millaista on kukka-asetelmien tekeminen  ja sehän sujui ihan mainiosti! Aivan ihana lopputulos, eikö vain!

Ensin valittiin kukat ja sopiva astia. Mukaan valikoitui oksaneilikkaa, germiniä, freesiaa, ritarinkannusta ja oksaruusua.

Ensin laitettiin kukkasieni ja siihen vähän leikkovihreitä. Kukat lajiteltiin pöydälle odottomaan asetelmaan pääsyä.

Kukat oli aika helppo laittaa juuri haluamaan paikkaan kun sieni oli apuvälineenä. Vähän varovasti testailtiin myös erilaisia työvälineitä kuten kukkasaksia ja viestä.

Ihan helppoa, tuumasi Linnea! Ja kavereille synttäritkin voisi järkätä Kukkakoulun merkeissä.

Sekin on mahdollista. Lasten Kukkakoulussa voi tehdä asetelman tai vähän pienimuotoisemmin kukkakorun tai kevyen seppeleen. 10 hlön paketti Kukkakoruun maksaa 130€, sis tarvikkeet max 10 hlöä ja 1h opastus. Jos haluaa tehdä tällaisen isomman asetelman, lisähinta on alk. 25€/hlö.

Meidän yläkerrassa voi myös tarjoilla omat kakut ja limut sankarille työpajan jalkeen.

Kaikki kukkakoulun kurssit löytyvät  meidän nettisivuilta täältä

Mukavaa viikonloppua!

Saija//

SaveSave

Sadonkorjuu-teemalla vielä nautimme kauniista syksystä. Kranssit kuuluvat erityisesti tähän vuodenaikaan. Kynttilät ja lämpöiset värit, punaiset oranssit ja keltaisen eri sävyt.

Tämä on nyt pöytämalli perinteisestä kranssista ja olen sitonut sen kukkasieneen. Valmiita kranssipohjia on erikokoisia ja niitä käytetään paljon erityisesti surusidonnassa, mutta myös näin pöytäkoristeena.

Tästä tulee minulle ainakin energinen ja lämmin fiilis, toivottavasti myös teille!

Punainen inkalilja, pienet ruusunmarjat ja taustalla näkyvä tummanpunainen skimmia, jes!

Sitten lisätään vielä pinkki hortensia, oranssi ruusu, lila santinikrysanteemi, punainen kuismanmarja ja toki ripaus eukalyptuksen marjojakin.

Pyöristin sienestä kulmat ja kastelen pohjan (eli heitän sen vesiastian pinnalle, niin että se imee itse itsensä täyteen). Ai niin, olihan tässä vielä pihlajanmarjoja ja tuo erikoinen on hibiscus-bi-color (suomenkielinen nimi on nyt minulla hakusessa, samaa sukua kuin kiinanruusu!).

 

 

 

 

Kranssi on valmis! Tämä on erilaisten marjojen, pinkin, oranssin ja punaisen yhdistelma.

Meillä on muuten tulossa Kranssikurssi 4.10.2017 Kukkakoulussamme. Teemme siellä eri tekniikalla (ei käytetä kukkasientä) syksyisiä kransseja, ilmoittaudu nyt pian, se on ollut suosittu.

Nähdään siellä ja täällä Kukkatalolla, meiltä voit ostaa kaikkia tarvikkeita tähänkin ihanuuteen.

Saija//

 

 

 

 

 

 

 

Suomen ennätys – WOW!
Järvenpäässä juhlitaan 12-13.8.2017 satavuotiasta Suomea ja viisikymmenvuotiasta Järvenpäätä kaupunkina. Kävelykadulla nautitaan herkillisesta piknikistä lauantaina ja sunnuntaina Rantapuistossa esiintyjiä klo 12 alkaen.

Koska olemme melkoinen kukkaiskaupunki (täällä on ihanaa kukkabuustia vähän väliä) päätimme yhdessä Sykettä Sinfoniaa-yhdistyksen kanssa yrittää tehdä kukkakranssien Suomen ennätyksen! Totta puhuen, en tiedä onko tällaista enne vielä tehty, mutta vinkatkaa jos tiedätte.

Viime torstaina meillä oli kukkatreffit liikkeessämme. Tarkoituksena oli saada paikalle paljon innokkaita avustajia, jotka sitten opastavat juhlakansaa kranssinteossa ensi sunuuntaina. Meitä olikin mukava joukko koolla ja treenit sujuivat leppoisissa tunnelmissa. Paikalle avustamaan voi tulla vaikka ei olisi ollutkaan ”harjoituksissa läsnä”.

Tervetuloa siis Järvenpään juhlaviikonloppuun 12.-13.8. Sunnuntaina klo 11.00 alkaen Järvenpään Rantapuistossa tehdään 1000 kukkakranssia. Tule tekemään yhdessä kranssien teon Suomen ennätys ja samalla 1000 juhlijaa kukitetaan.

Kukkaseppele hiuksiin

Järvenpään Kukkatalo Kukkakoulu

 

Vaihe vaiheelta kävimme läpi kukkakranssin tekemisen. Koska näitä tehdään nyt PALJON, kellotimme myös leikkimielisesti. Nopealla laskutoimituksella 1000 kranssia – 4 tuntia – 250 kranssia/tunti – 4,16 kranssia minuutissa – 7 sekunttia/kranssi 🙂

 

Järvenpään Kukkatalo Kukkakoulu

 

Alumiinilangan ympärille tulee köynnöstä, liimataan terälehtiä ja kukkia, hiukan koristelankaa ja kranssi on valmis.

 

Järvenpään Kukkatalo Kukkakoulu

 

Järvenpään Kukkatalo Kukkakoulu

 

 

 

Järvenpään Kukkatalo

 

 

 

Järvenpään Kukkatalo KukkakouluAnu Uhlenius on tapahtuman tuottaja ja yksi idean ”äideistä” yhdessä Minja Tuomisen kanssa.

Kiitos Sykettä ja Sinfoniaa sekä kaupunki, kiitos kaikille apulaisfloristeille jo etukäteen.

Koko juhlaviikonlopun ohjelman löydät osoitteesta www.sykettajasinfoniaa.fi

 

Kukkaisterveisin Saija //

Kevään kurssit ovat nyt nettisivuilla. Tulossa on paljon kivoja ja uusiakin juttuja.

Ihan ensimmäisenä 10.3.2016 klo 18-20 tehdään keväisiä ja pääsiäiseenkin sopivia kransseja, ideoita voita kurkata esimerkiksi Pinterest-sivultamme. https://fi.pinterest.com/jkukkatalo/wreaths/

Kaikille kursseille ilmoittautuminen www.jarvenpaankukkatalo.fi tai 092797070.

Pääsiäiskranssi, kevätkranssi... Tervetuloa kukkasidontakurssillemme tekemään oma ihanuutesi.

Pääsiäiskranssi, kevätkranssi…
Tervetuloa kukkasidontakurssillemme tekemään oma ihanuutesi.

IMG_1764

Tähän aikaan vuodesta mietimme päämme puhki, mitä kaunista ja persoonallista antaisimmekaan rakkaalle äidillemme lahjaksi tulevana sunnuntaina. Tässä olisi teille ratkaisu, joka on a) kierrätystä b) persoonallinen c) iloinen d) herättää taatusti keskustelua. Tsadaaaaa…. Kierrätyskukka-asetelma tai -kimppu.

Nämä ihanuudet on tehty viime kesänä Järvenpään Kukkamessuilla (muuten tulossa taas ja mekin siellä 23.5.2015).  Minä kutsun tätä Fresh Trash, koska tavarat ovat tavallaan roskaa ja freshiä niistä tekee ihanat, aidot leikkokukat.

Ensimmäinen työ voisi olla vaikkapa metsämiehen morsiamen hääkimppu, sahasta on tuunattu kimppu.  Silityslaudasta taas saisi mahtavan kimpun vaikkapa SUP-lautaa ihastelevalle äidille. Oman pikku lapsenlapsen vanha polkupyörä sai uuden elämän ja palvelee tänä kesänä yrttitelineenä. Ja marjastamisesta pitävä äiti saa ihan uuden marjapoimurin, hieno, eikös!

Ja jos äiti itse haluaa tuunata, voisi hänelle ostaa lahjakortin KukkaKouluumme, jossa 26.8.2015 tehdään kierrätystaidetta kukista.

Ei muuta kun dyykkaamaan!

Terveisin Saija

484728_515767985157493_496433531_n

936744_515768038490821_231848545_n

936879_515767335157558_257223717_n

485599_515767951824163_998098018_n

941331_515767931824165_1872711812_n

970430_515768015157490_850614983_n

X