Kukkakirja Tag

Etusivu  |  Posts tagged "Kukkakirja"

Back to basics! Lapsilla on koulua viikko takana, aika moni on meistä palannut töihin aurinkoisen kesäloman jälkeen. Kesä oli lämmin ja poikkeuksellisen kuuma suorastaan. Tuntuu, että ihmiset ovat todella rentoutuneet ja tyytyväisiä kesään, latautuneita ja energisiä. Auringolla on ihmeitä tekeviä vaikutuksia.

Musta tuntuu, että koko kesänä emme olleet juurikaan sisällä kuin nukkumassa ja ruokaa laittamassa. Kaikki päivät ja illat kuluivat enemmän tai vähemmän ulkona, puutarhassa, terassilla, grillaamassa, rikkaruohoja kitkemässä.. Olisi kiva sanoa aurinkoa ottamassa, mutta aurinkovuoteet on kyllä meidän perheessä lähinnä pallon pomputtelualustoina virkaa tekeviä.

Mutta nyt, koulu alkoi ja tilanne muuttui. Ollaan palattu arkeen ja sisälle.  Samalla on tullut siivottua kirjoituspöytä sen varsinaista tarkoista varten.

Meidän pieni kirjoituspöytä on yläkerran aulassa. Lapset tekevät useimmiten läksynsä keittiön pöydän äärellä, joten pöytä on enimmäkseen ollut vain minun käytössä ja ihan vaan sisustuselementtinä (lue: laskutilana). Olin ostanut joskus Ikeasta laatikot, joiden piti päätyä seinälle, mutta jotka toimivatkin nyt pienenä kirjahyllynä kukkaruukuille ja kauniille kirjoille.

Kirjahyllystä on muuten saanut paikkansa Sanna Raskun mainio kirja Kaunista ja vihreää, josta löytyy ideoita ja fiilistelyä kasveilla, sisälle, puutarhaan ja terassille. (Meillä on kirjaa myynnissä).

Sisu – The Finnish Art on Courage, kirja on vielä kesken, mutta mielestäni kyseessä on mainio vastine tanskalaiselle Hyggeilylle tai ruotsalaiselle Lykkelle. Elämäntapa meille suomalaisille ja tapa toimia.

Nelikerroksinen kookosamppeli on kevyt ja sopii pienille kasveille. Voisihän tässä säilyttää myös kyniä tai muita tarvikkeita. Nyt siihen pääsi mehikasveja ja pieni rahapuu.

Erilaiset pienet yksiväriset ruukut sopivat yhteen, vaikka väritys tai pintarakenne olisikin erilainen. 

Gynelle Leonin mainio kirja kaktuksista ja sukkulenteistä on ostettu Espanjasta.

Mukavaa toista kouluviikkoa kaikille koululaisille ja perheille, meillä on päästy jo hyvään arkeen, aamupuuroineen ja jääkiekkotreeneineen!

Saija//

Tänään juhlittiin meitä kaikkia naisia sekä yhden naisen unelman täyttymistä kun Kukkakirja julkaistiin.

Aamu alkoi Mtv:n Huomenta Suomessa, jonne olin kutsuttuna yhdessä kirjailija Mari Mörön kanssa. Mari on kirjoittanut puutarha-aiheisen Kukkanuottasilla kirjan, joka niinikään ilmestyi tänään.  Studiossa oli myös vallan hurmaava Tv-koira Sini, joka kuulemma vietti tänään Nartunpäivää 🙂

Iltapäivällä juhla jatkui Järvenpäässä kuohuvan, kukkien, ystävien, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Kukkaselfietä otettiin ja kirjoja signeerattiin, ihana päivä!

En voi kyllin kiittää kaikkia kirjan osallisia sekä Otavan väkeä, mutta myös tietenkin omaa lähipiiriä ja loistotyökavereitani. Olette olleet niin kannustavia ja kärsivällisiä kaikissa ideoissani sekä poukkoiluissani ideasta jo kolmanteen! Kiitos Kiitos Kiitos Rakkaat!

Tässä kuvakooste päivän tunnelmista, kuvat on poimittu somevirrasta, joten kollektiivinen kiitos myös kaikille kuvaajille. Lupaan kuitenkin, että lisääkin kuvia tulee.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa viikonloppua!

Saija//

Tätä päivää on odotettu ja tänään vihdoin postimies toi kirjoja meille! Jihuu!

Kukkakirja on Otavan kustantama ja Maru Lemmetyn kuvaama kirja, jonka toivon inspiroivan sinua. Jo pelkästään kuvillaan (kiitos upea Maru) mutta toivottavasti myös ottamaan rohkeasti ”sekarit” ja kukkaveitsi käteen ja kokeilemaan kuinka helppoa ja ennenkaikkea mukavaa tämä floristin työ on. Tule mukaan!

Haluan esitellä supertiimini, jotka olivat mukana kirjan toteutuksessa:

Tärkein tietenkin Maru, meistä tuli ystävät ja kuinka onnekas olinkaan, että sain kuvaajakseni innostuneen ja intohimoisen kukkia rakastavan valokuvaajan. Tämä ei jää tähän!

Piia Aho, graafinen suunnittelu ja Sanni Koskela, kustannustoimittajani Otavalta. Mieletöntä ammattitaitoa, mutta myös ajanhengessä olevaa näkemystä ja halua tehdä kirjasta niin hieno kuin se suinkin on mahdollista. Kiitos! Meillä oli ikimuistoiset kesäpäivät Kukkakirjan merkeissä.Kuvaukset tehtiin pääosin viime kesänä kotonani Ohkolassa. Meillä oli työn lomassa kivaa ja se tunnelma mielestäni välittyy näistä ”behind the scenes” kuvista. (Onpas kiva kun kohta tulee taas kesä).

 

Kirjan julkkareita juhlitaan Naistenpäivänä 8.3.2018 eli ensi torstaina klo 14-18 Kukkatalolla. Sinä, kukkien ja meidän ystävä, olet tervetullut!

Nyt, lasillinen shamppajaa! Unelmien täyttymisen kunniaksi!

Saija//

X