Roosat hääkukat juhlassa ja kirkossa

Etusivu  |  hääkukat   |  Roosat hääkukat juhlassa ja kirkossa

Roosat hääkukat juhlassa ja kirkossa

Heinäkuisena viikonloppuna kaksi rakastunutta saivat toisensa.

Hääjuhlan kukat oli mietitty huolella alusta loppuun ja olivat tärkeä osa koristelua. Juhlapaikkana toimi kaunis Hirvihaaran Kartano Mäntsälässä ja vihkikirkkona upea Helsingin Tuomiokirkko.

Pöytäkukat olivat korkeissa lasimaljakoissa ja näin tulivat esille tilasta muun katteen ja koristelun olleessa pöydän pinnassa. Usein suosittelen juuri tästä syystä korkeaa asetelmaa. Asiakkaan ensikysymys onkin usein, että eihän se ole vieraiden katseen tiellä? Kun astia on riittävän korkea, se nousee yli katsekorkeuden ja on näin ollen sopiva myös vieraiden keskustelulle.

Toimitimme kukat juhlapaikalle ja asetelmat viimeisteltiin siellä. Kukkina on käytetty oksaruusua, hortensiaa, leijonankitaa, ruusua, neilikkaa, eustomaa ja murattia.

Morsiusneitojen pienet kimput olivat samoista kukista ja koristelivat pääpöytää vihkimisen jälkeen.

Morsiuskimppu oli näyttävä ja herkkä. Morsian toivoi kimppuun erityisesti pionia ja sitä olikin kahta eri lajiketta. Ruusun pionimainen lajike on nimeltään Vuvuzela. Runsaasti erilaisia kukkia oli sidottu omin varsin pitsinauhalla.

Kukat koristivat myös kirkkoa. Alttarille toimme jalalliset telineet ja käytävän molemmin puolin penkkien päihin kiinnitettiin hortensiakimput.

Sekä jalalliset asetelmat että pikkukimput kuljetettiin vihkimisen jälkeen juhlapaikalle, jossa ne koristivat pöytiä omissa maljakoissaan. Näin vieraat saivat nauttia kukista myös koko juhlan ajan.

Kirkon koristelua ei ihan aina hääjuhlassa tehdä nykyään. Ehkä monet miettivät kuka onkaan se ystävä tai sukulainen, joka haluaa juhlapäivänä kuljetella kukkia. Vaikka paljon talkoilla juhlaa tehdäänkin, halutaan h-hetki usein jättää mahdollisismman monelle velvollisuuksista vapaaksi. Tässä kohtaa voikin käyttää ammattifloristin apua.

Näissä juhlissa toimitimme kukat juhlapaikalle hyvissä ajoin. Sen jälkeen pakettiauto suuntasi kirkkoa kohti ja hyvin ripeästi vihkimisen jälkeen purimme kukat ja veimme ne juhlapaikkaan. Poiskin ehdimme ennen vieraiden saapumista.

Onnea vielä A&S  <3

Kiitos kun saimme olla floristinne tärkeänä päivänä.

Saija //

EDELLINEN

Punaiset naiselliset hääkukat

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

X