Pyhäinpäivän kattaus

Etusivu  |  Saijan Blogi   |  Pyhäinpäivän kattaus

Pyhäinpäivän kattaus

Pyhäinpäivä on hyvä hetki istua yhdessä ystävien ja perheen kanssa saman pöydän ääreen ja kattaa kauniisti. Kynttilät palamaan ja uuniin hyvää ruokaa. Olisko tämä sitä hyggeilyä eli kotoilua parhaimmillaan?

Tämän kattauksen ideana oli tehdä metsäinen ja vihreä kukka-asetelma keskelle pöytää. Inspiroiduin pampaheinistä, strutsinsulista ja saniaisesta. Pienet tuikkukipot kokosin riviin pöydän keskelle. Niihin asettelin isokukkaisesta hortensiasta kukintoja ihan lyhyellä varrella. Samaan tapaan voisi käyttää esimerkiksi pienikukkaista krysanteemia tai jotakin ”tuuheaa” siemenkotaa kuten koiranputki tai jonkin angervon kukintoja.

Hortensian läpi asettelin kevyitä kukkia, kuten heiniä, törmäkukan siemenkotia, nahkalehteä (tuo saniaisen näköinen), kuismanmarjoja ja vihreää revonhäntää.

Kattauksen astiat ovat Iittalan valikoimista, Iittalan Outlet avasi eilen ihan mielettömän kivan uuden liikkeen Järvenpään kävelykadulle (ja by the way, avajaistarjouksena kaikista tuotteista on -20% lauantaihin saakka).

Tunnelmallista pyhäinpäivää, kaupasta löytyy kaikkea ihanaa kukista ja vihreistä pyhästä huolimatta. Olemme avoinna Pyhäinpäivänä 3.11 klo 9-18.

Nähdään!

Saija//

EDELLINEN

Sky Bar Clarion - ilta ystävien seurassa

SEURAAVA

Isätkin tykkäävät kukista

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

X