Kukkakauppoja Amsterdamissa (ja Sukha)

Etusivu  |  Saijan Blogi   |  Kukkakauppoja Amsterdamissa (ja Sukha)

Kukkakauppoja Amsterdamissa (ja Sukha)

Teimme pikaisen ostomatkan Hollantiin viime viikolla floristimme Eine-Marian ja visualistimme Tiinan kanssa. Vaikka aika oli kortilla, ehdimme silti poiketa kurkistamassa millainen on joulu Amsterdamilaisissa kukkakaupoissa ja onha se ihana! Kimaltavaa on paljon ja runsaasti, koristeita, kultaa, valoja, värejä, maalattuja kukkia, oksia, kimallusta. Joulun kasvit ovat amaryllis, hyasintit, jouluruusu, erilaiset havut ja kranssit sekä oksat mistelistä pajunkissoihin.

Ensimmäinen ei itse asiassa ollut lainkaan kukkakauppa vaan Sukha, joka myy huonekaluja, sisustustuotteita, taidetta ja muotiakin, kauniita asioita luonnollisista materiaaleista ja kestävän kehiityksen periaattella. Merkillepantavaa oli, että kukat ovat kaikkialla liikkeissä. Sukhassakin ihastelimme gloriosaa ja kultahehkua.

McBloom on kuin pieni kukkataidenäyttely. Ulkona roikkui mistelit ja syklaamit hehkuivat. Sisällä kultaa, mutsaa ja valkoista.

Menno Kroon on elämys. Liike on aina mielettämän upea, värikäs ja yllätyksellinen. Jouluna heillä on valikoimissa mm. satoja erilaisia joulukuusen koristeita, jotka ovat toinen toistaa ihmeelllisempiä. Ulkopuolikin on ihana, kesti vartti ennenkuin sisälle edes malttoi mennä.

Menno Kroon sijaitsee viihtyisällä alueella putiikkien ja kahviloiden ympäröimänä.

Priselijk Gebonden on Herenstraatilla sijaitseva pieni kukkakauppa. Erityisesti kaupan ulkopuoli oli kauniisti laitettu. Sisällä oli enimmäkseen leikkokukkia ja kauniita isoja ruukkuja.

Pompon on enimmäkseen tilauskauppa, mutta täynnä upeita erikoisia leikkolajikkeita. Tämänkin kaupan sijainti on viehättävä, kanaalin ja kahvilan risteyksessä aika lähellä keskustaa. Tässä risteyksessä oli pakko nauttia glögit, maisema oli niin kaunis.

Kiva inspiroiva reissu, ensi jouluna näemme, mitä kaikkea olemmekaan löytäneet! Mutta nyt, jatketaan kaunista joulun valmistelua 2017.

Saija//

SaveSave

EDELLINEN

Kukkakattaus kahdelle

SEURAAVA

Joulu kotona - amaryllis vai hyasintti

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

X