Kokedama – riippuva puutarha – kurssi Kukkakoulussa

Etusivu  |  Saijan Blogi   |  Kokedama – riippuva puutarha – kurssi Kukkakoulussa

Kokedama – riippuva puutarha – kurssi Kukkakoulussa

Kokedamaplaaot on tehty viherkasveista sammaleesta ja narusta. Kukkasidontakursseillamme eli kukkakoulussamme voit opetella tekemään näitä ihania sisustuksellisia kukkapalloja.

Iloiset kokedama-viherkasvipallot ovat kauniita ja sisustuksellisia! Nyt maaliskuussa voit tulla tekemään omasi meidän Kukkakouluun.

Kokedama on lähtöisin japanilaisesta kulttuurista aivan kuten bonsaitkin ja ikebana. (Ikebana on kukkien asettelua ja bonsaithan ovat pieniä ”vanhoja” puita ruukussa.)

Wabi-sabi on sisustustrendi, jonka mukaan kaikki saa olla vähän epätäydellistä eikä niin valmista. Kuulostaa ihanan lohdulliselta. Valmiiksi ei ihan helposti asiat tässä maailmassa tule. Wabi sabin mukaan huoleton ja vaivaton on epätäydellisyys on ihannoitavaa. Kokedamatkin ovat osa tätä japanilaista esteettistä filosofiaa.

Kokedama on eräänlainen pienoispuutarha, roikkuva sellainen. Joku on myös mainunnut, että jos ei ole varaa bonsaihin voi aina hankkia kokedaman.

Kokedamassa kasvi istutetaan savimassaan, johon on sekoitettu esim hiekkaa.Pallo päällystetaan sammaleella ja sidotaan langalla.

Minä kutsun tätä “kukkamindfulnessiksi”, koska kokedamapallojen teko on niin miellyttävää ja mieli lepää eikä vaeltele paikasta toiseen.

Kokedamaplaaot on tehty viherkasveista sammaleesta ja narusta. Kukkasidontakursseillamme eli kukkakoulussamme voit opetella tekemään näitä ihania sisustuksellisia kukkapalloja.

Voit itse valita kuinka suuren pallon teet. Jos käytät enemmän savea ja turvetta, saat isomman pallon ja toki kasvi kestää kauemmin.

Kokedamaplaaot on tehty viherkasveista sammaleesta ja narusta. Kukkasidontakursseillamme eli kukkakoulussamme voit opetella tekemään näitä ihania sisustuksellisia kukkapalloja.

Pienet posliinikukat ja mehikasvit eivät tarvitse niin paljon kosteutta, joten ne voivat olla pienempiä oikein hyvin. Jos teet esim saniaisesta (ei saa kuivua paljonkaan) on pallon syytä olla isompi.

Kokedamaplaaot on tehty viherkasveista sammaleesta ja narusta. Kukkasidontakursseillamme eli kukkakoulussamme voit opetella tekemään näitä ihania sisustuksellisia kukkapalloja.

Posliinikukasta tehty kokedamapallo on päällystetty juuttinarulla.

Kokedamaplaaot on tehty viherkasveista sammaleesta ja narusta. Kukkasidontakursseillamme eli kukkakoulussamme voit opetella tekemään näitä ihania sisustuksellisia kukkapalloja.

Lue myös Kukkamandaloista täältä blogista ja Helsingin Sanomien jutusta täältä.

Kokedamapallot on tehty viherkasveista sammaleesta ja narusta. Kukkasidontakursseillamme eli kukkakoulussamme voit opetella tekemään näitä ihania sisustuksellisia kukkapalloja.

“Kukalla, luonnon kauneimmalla ilmiöllä, on juurensa mullassa ja lannassa.” D.H. Lawrence

Tai kokedaman tapauksessa savessa ja hiekassa.

Kaunista päivää!

Saija//

EDELLINEN

Vanessan morsiuskimppu

SEURAAVA

Vuoden väri ja ruusukvitteni

KIRJOITTAJA:

JÄTÄ KOMMENTTI

X