joulukuu 2018

Etusivu  |  2018  |  joulukuu

Kimpussa on valkoisia minijoulutähtiä, persikan värisiä neilikoita, krysanteemia ja kullan väristä hopealankaa. Kimppu kuin kultaa ja valoa, joulun kukkatrendien mukaan.

Ehkä vanha tuttu, kultaa ja valkoista, mutta uudella twistillä.  Tänä jouluna tähän värimaailmaan yhdistetään ruskeaa , kellertävää ja vaalean puuterin sävyjä. Mukaan mahtuu myös persikkaa ja vaaleanpunaistakin.
Tämän kimpun pääkukkana on valkoinen minijoulutähti. Joulutähti on luonnostaan kellertävä, joten se sopii erinomaisen hyvin kokonaisuuteen. Mukaan kuuluvat ehdottomasti myös kuivakukat eli kuivat lehdet ja ruskeat sävyt ja jopa luonnonväriset höyhenet.

Valkoinen marja on kuisma, ruskeaa kuivaa saniaista metsästä, kultahileitä hopealankaa (hopealanka siis kasvi), persikkainen krysnateemi, valkoinen leikkohyasintti sekä koristeheiniä ja valkoista revonhäntää löytyy myös tästä kimpusta.

Joulutähdet on leikattu ruukusta ja ne ovat varrellisissa suppiloissa kimpussa ikään kuin leikkokukkana. Kestävät muuten erinomaisen hyvin.

Valoa ja kultaa tuo myös kynttilät. Meidän Instagramista IG-tvstä löytyy ohje tähän köynnökseen, jonka olen ripustanut porraskaiteeseen. Ruskusta, eukalyptusta ja nobiliskuusta  (jalohavu, joka kestää kivasti myös kuivuessaan) on sidottu köynnökseksi. Kollaasi tuikkukippoja on valoisa ja tunnelmallinen, ne saavat ovat keskenäänkin hyvin erilaisia.

Lisää valoa ja kultaa tuo myös minitaideteos, joka on koottu lasikuvun alle. Mukana on pienet ledivalot ja joulupalloja sekä kuivakukkia ja maalattuja oksia. Tämänkin teko-ohje löytyy @jkukkatalo IG-TVstä.

Tämän kauniin teeman mukaisen kultakimpun voi ostaa verkkokaupastamme suoraan toimitettavaksi tai noudettavaksi kaupastamme.

Mukavaa valoisampaa viikkoa!

Saija//

Suomen itsenäisyyttä juhlitaan jälleen torstaina. Päivä on meille tärkeä monin tavoin ja vietämme sitä erilaisilla tyyleillä ja perinteillä. Kaikista seuratuin ja odotetuin tilaisuus on varmasti Presidentin Linnan itsenäisyyspäivän juhla ja sitä seuraakin miljoonayleisö joka vuosi television ja sosiaalisen median välityksellä.

Tänä vuonna Presidenttimme puolisonsa kanssa isännöimällä juhlavastaanotolla tärkeänä teemana on yhteinen ympäristömme. Teema näkyy mm. kutsuvieraissa, tarjottavissa, ohjelmassa ja koristelussa. Kunniavieraita juhlassa ovat itseoikeutetusti sotiemme veteraanit ja lotat, kiitos heille itsenäisyydestämme ja tästä päivästä.

Itsenäisyyspäivän juhlaan sopii kaunis kimppu jossa pohjana on käytetty kuusenhavua.
valkoine krysanteemi on kestävä leikkokukkakimpussa.

Juhlaan kuuluu kukat. Koti ja juhlapaikka koristellaan kauniisti. Itseoikeutettu juhlaväri joulukuun kuudentena on valkoinen ja sininen. Kulta ja hopea näkyy usein mukana ja sopiikin jouluun. Kaunis valkovihreä kimppu koristaa juhlapöytää tai on miellyttävä tuliainen vierailulle. Luonnonmateriaalit osa yhä useammin osana kukka-asetemia ja kaunis pohja itsenäisyyspäivän kimpulle voisikin olla vaikka metsäkuuset hennot oksat.

Kukat ovat yhä useammin myös osa juhla-asua. Todella kauniita ja persoonallisia asusteita kukista voikin luoda ja näin myös korostaa asua ja kokonaisuutta. Usein kukkakorut ovat pienistä materiaaleista ja floristin taidonnäyte mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Kukkakoruissa voi käyttää hyvinkin pieniä kukan osia, terälehtiä, vihreitä osia, varsia ja nuppuja. Ne ovat meillä myös osa kestävän kehityksen ajatusta, sillä moni pieni ihanuus joutaa muuten kukkahävikkiin, mutta sopii erinomaisesti yksityiskohdaksi kukkakoruun.

Upea kukkakoru houksiin viimeistelee juhlakampauksen.

Kaunista, ehkäpä valkoista itsenäisyyspäivän odotusta.

Saija//

X