syyskuu 2017

Etusivu  |  2017  |  syyskuu

Kukkakoulussa oli vierailulla hurmaava 7-vuotias neitokainen. Linnea halusi kokeilla millaista on kukka-asetelmien tekeminen  ja sehän sujui ihan mainiosti! Aivan ihana lopputulos, eikö vain!

Ensin valittiin kukat ja sopiva astia. Mukaan valikoitui oksaneilikkaa, germiniä, freesiaa, ritarinkannusta ja oksaruusua.

Ensin laitettiin kukkasieni ja siihen vähän leikkovihreitä. Kukat lajiteltiin pöydälle odottomaan asetelmaan pääsyä.

Kukat oli aika helppo laittaa juuri haluamaan paikkaan kun sieni oli apuvälineenä. Vähän varovasti testailtiin myös erilaisia työvälineitä kuten kukkasaksia ja viestä.

Ihan helppoa, tuumasi Linnea! Ja kavereille synttäritkin voisi järkätä Kukkakoulun merkeissä.

Sekin on mahdollista. Lasten Kukkakoulussa voi tehdä asetelman tai vähän pienimuotoisemmin kukkakorun tai kevyen seppeleen. 10 hlön paketti Kukkakoruun maksaa 130€, sis tarvikkeet max 10 hlöä ja 1h opastus. Jos haluaa tehdä tällaisen isomman asetelman, lisähinta on alk. 25€/hlö.

Meidän yläkerrassa voi myös tarjoilla omat kakut ja limut sankarille työpajan jalkeen.

Kaikki kukkakoulun kurssit löytyvät  meidän nettisivuilta täältä

Mukavaa viikonloppua!

Saija//

SaveSave

Sadonkorjuu-teemalla vielä nautimme kauniista syksystä. Kranssit kuuluvat erityisesti tähän vuodenaikaan. Kynttilät ja lämpöiset värit, punaiset oranssit ja keltaisen eri sävyt.

Tämä on nyt pöytämalli perinteisestä kranssista ja olen sitonut sen kukkasieneen. Valmiita kranssipohjia on erikokoisia ja niitä käytetään paljon erityisesti surusidonnassa, mutta myös näin pöytäkoristeena.

Tästä tulee minulle ainakin energinen ja lämmin fiilis, toivottavasti myös teille!

Punainen inkalilja, pienet ruusunmarjat ja taustalla näkyvä tummanpunainen skimmia, jes!

Sitten lisätään vielä pinkki hortensia, oranssi ruusu, lila santinikrysanteemi, punainen kuismanmarja ja toki ripaus eukalyptuksen marjojakin.

Pyöristin sienestä kulmat ja kastelen pohjan (eli heitän sen vesiastian pinnalle, niin että se imee itse itsensä täyteen). Ai niin, olihan tässä vielä pihlajanmarjoja ja tuo erikoinen on hibiscus-bi-color (suomenkielinen nimi on nyt minulla hakusessa, samaa sukua kuin kiinanruusu!).

 

 

 

 

Kranssi on valmis! Tämä on erilaisten marjojen, pinkin, oranssin ja punaisen yhdistelma.

Meillä on muuten tulossa Kranssikurssi 4.10.2017 Kukkakoulussamme. Teemme siellä eri tekniikalla (ei käytetä kukkasientä) syksyisiä kransseja, ilmoittaudu nyt pian, se on ollut suosittu.

Nähdään siellä ja täällä Kukkatalolla, meiltä voit ostaa kaikkia tarvikkeita tähänkin ihanuuteen.

Saija//

 

 

 

 

 

 

 

Floristimestarit Tiina ja Saija

SIGNALS on Susanna Björklundin idean pohjalta ENNE-tooltiimin toteuttam trendinäyttely Habitaressa.

Saimme hienon mahdollisuuden olla mukana kukkien osalta tulkitsemassa sisustuksen ja muotoilun tulevia trendejä sekä tulkitsemassa myös laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Näyttelyn teemoja ovat Offline, Sattuma, “Millä laseilla katsot?” sekä Age Less.

Kukkatalon tiimi toteutti näihin teemoihin yhdessä asetelmat. Habitare-näyttely on avoinna sunnuntaihin17.9.2017 saakka.

Elsa ja Saija toteuttamassa OFFLINE teeman kukitusta.

Offline kuvaa kuinka digitaalisuuden myötä syntyy vasratrendejä, käsin tehtyjä tuotteita, houkuttelevia materiaaleja sekä pintoja. Kukkapinta on tehty sortensiasta, sudenporkkanasta, kuismasta sekä unikoista.

Age Less teemaan teimme jätti-ison asetelman taustan Piet Heimin tapetiin sopivaksi. Age Less teema kysyy pitääkö asukkaan kodista näkyä ihmisen ikä? Milloin huonekalu tai tavara muuttuu vanhaksi, milloin siitä tulee klassikko?

Suuret kranssit sidottiin erilaisista vihreistä Isot kranssit toimivat tilassa kuin kehykset ja houkuttelivat kuvaamaan näyttelyvieraita itseään niissä.

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

X