elokuu 2015

Etusivu  |  2015  |  elokuu

Täällä Järvenpäässä taas tapahtuu.

Viikonloppuna juhlitaan Sibeliusta koko kaupunkilaisten omassa juhlassa Järvenpään Rantapuistossa ja kävelykadulla. Juhlan kunniaksi Rantapuistoon rakentuu myös kukista ja 150 puusta tilateos, jonka Järvenpään Kukkatalo yhdessä talkooväen kanssa toteuttaa.

Idea sai alkunsa, kun Sykettä ja Sinfoniaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Uhlenius ehdotti talvella yhteistyötä ja mietimme mitä kivaa keksisimmekään. Anu on ihanan avoin kaikelle ja minä innostun yhtä helposti. Muutaman luonnospiirroksen jälkeen syntyi ajatus 150 kukitetusta koivusta.

Teknisten pähkäilyjen ja käytännön pohdiskelujen jälkeen olemme siinä pisteessä, että huomenna alkaa rakennus ja valmista on perjantaina. Avajaiset ovat klo 19 jolloin Rantapuistossa myös ulkoilmaelokuva ja ilotulitus. Huikeaa!

Puiden kiinnitysmateriaalit on lahjoittanut Vainion Puutavaraliike ja puut tullaan valaisemaan Sähkötalon toimesta.

Kukitukseen olemme pyytäneet kaupunkilaisten apua ja talkoolaisia onkin jo hieno joukko, parisenkymmentä naista ja miestä tulee toteutukseen avuksi. Lisäksi olemme keränneet ison määrän luonnonmateriaalia. Toivelistallani oli hevonhierakkaa, lupiinin siemenkotia, vuorenkilven lehtiä, erilaisia köynnöksiä. Puihin tulee myös viljeltyjä kukkia, noin 3500 krysanteemia.

Jos sinä innostuit, niin tule mukaan, vielä ehtii. Lisätietoja www.sykettajasinfoniaa.fi  tai Saija Sitolahti p. 0400 583872.

Talkoolaisten kesken kokoonnuimme Kukkatalolle toteutusta suunnittelemaan.

Talkoolaisten kesken kokoonnuimme Kukkatalolle toteutusta suunnittelemaan.

IMG_1632

Luonnonmateriaalia käytetään koristelussa runsaasti.

IMG_1683

Sari Hämäläinen ja Virpi Maisala Saijan kanssa pohtivat olisiko vaahterakin sopivaa.

IMG_1736

Hollannin kukkakuorma lähdössä Aaslmeerista, 3500 krysanteemia.

kukkapuut

Suunnittelu ja luonnoskuvaa, kuvankäsittely Heli Tiensuu.

 

X